— Mahdotonta! hän sanoi. Ei kukaan ruhtinaan alamaisista ja orjista sellaista yritystä rohkene tehdä?
— Vaan muut miehet sitä aikovat, Feliks vastasi innokkaasti, — rohkeat, pelkäämättömät konnat! Viekää minut, Jumalan tähden, ruhtinaan luokse, ennenkuin on myöhäistä!
Nuorukaisen joka sana ja käytös todisti niin selvästi kiihkeätä surua, että vanha kammaripalvelija päätti hänen pyyntöänsä noudattaa.
— Niin tulkaa siis, hän sanoi vähän mietittyänsä. Ruhtinas ei ehkä vielä ole levolle mennyt.
He astuivat leveitä rappuja myöten ja minuutin jälkeen Feliks seisoi ruhtinaan edessä, joka, vaikka vanha, vielä oli reipas ja voimakas mies, joka lempeästi häntä tervehti.
— Istukaa vastapäätä minua, ukko sanoi, ja kertokaa nyt minulle, mikä on syynä että olette keskellä yötä minua etsineet.
Feliks totteli, kuvaeli lyhyesti kohtalonsa ja kertoi sitte mitä hän oli karhuntallissa kuullut.
Kertoessa ei ruhtinas muotoansa muuttanut, vaan kuunteli levollisena
Feliks'iä.
— Uskon teitä, hän sanoi, saatuansa kaikesta tiedon, — vaan mikä teitä on taivuttanut aiotusta ryöväyksestä minulle ilmoittamaan?
Näin kysyttyänsä Feliks ihmetellen katseli suurilla silmillä ruhtinasta.