— Mikä minua on taivuttanut tänne tulemaan? hän virkkoi, — no, ei mikään muu kuin huoli teistä, herra, ja teidän palvelijoistanne, ei muu ollut tulemiseni tarkoitus ja nyt, kun olette varotetut, tahdon lähteä. Ivan ja Petrovitsch minut pian tappavat, jos he huomenna minua kaipavat ja tulevat siihen epäluuloon, että minä heidän pahoja tarkoituksiansa olen ilmaissut. Siis, jääkää hyvästi, herra! Ja katsokaa vaan eteenne, teillä on hirmuisen pahojen ihmisten kanssa tekemistä.
— Pidätäs! ruhtinas huusi, kun Feliks viimeisien sanojen jälkeen kumarsi ja tahtoi mennä, jääkää! Sinä, Paul, kiirehdä pehtorikartanoon ja tuo puoli tusinaa renkiä, jotka saavat puistossa lurjuksia väijyä. Lähetä neljä muuta tänne. Niin olemme kaikessa tapauksessa lurjuksia vastaan varustettuina.
Vanha palvelija jätti herransa Feliks'in kanssa.
— No, rakkahani, sanoi ruhtinas viimeksimainitulle, nyt tahdomme vähän teistä jutella. Miten on kohtalonne karhuntanssittajan suhteen! Sanokaa suoraan minulle.
Feliks kohotti olkapäitään.
— Monta, monta vuotta tuo ihminen on minua ympärikulettanut, hän virkkoi. Miten hänen luoksensa tulin, en voi sanoa. Monta kertaa olen ikäänkuin unissa nähnyt suuren linnan kauniine puistoneen ja hyviä ihmisiä, jotka olivat minuun sydämellisellä rakkaudella mielistyneet. Josko todella olen niin hyvässä tilassa elänyt, en tohdi varmaan päättää.
— Se on tosin sangen paha, rakas nuorukainen, sanoi ruhtinas Voronzov ajattelevasti, — kaikessa tapauksessa ette siltä näytä kuin olisitte alhaista säätyä, teidän käytöksenne minua kohtaan sen todistaa. Jos karhuntanssittajan käsihimme saamme, ehkä tulemme paremmin tuntemaan todellista sukuperäänne ja kotoanne. Vaan teidän mahtaa nälkä olla — nauttikaatte jotain virvoitukseksi.
Hän soitti ja kohta tuli vanha neitsyt, joka sai tarpeelliset käskyt.
Palvelijatar toi ruokaa ja juomaa. Feliks nautti sitä.
Sillä välin tuli yö. Linnaan käsketyt neljä miestä tulivat ja ilmoittivat että kuusi muuta miestä oli puistoon piiloutunut. Ruhtinas antoi aseet miehille ja asetti ne makuuhuoneesen, vaan hän itse ja Feliks jäivät asuinhuoneesen.
— Siis puoli yksi, te sanotte, lurjukset aikovat lähteä tänne, jatkoi ruhtinas. Nyt on kello yksi, — meillä on vielä hetkinen odotettavana. Sammutamme kaikki tulet, etteivät miehet pelästyisi. He luulevat sitte meidän levossa makaavan.