Heti sen jälkeen Tenanga ilmestyi hänen rinnalleen pensaikosta ja sanoi kasvoillaan hurja voitonriemu: "Hän ei enää kohtaa meidän jälkiämme, kuningasten jälkeläinen. Tule, meillä on kiire. Jos nuo muut eivät jo ole päässeet jäljillemme, niin ne sen pian tekevät. Huntoh on suuri rastreador, mutta Tenanga on Azualin poika. Tule!"
Kiireesti, varoen vähemmän kuin ennen, hän riensi yhä edelleen entiseen suuntaan.
Heidän tarvottuaan raskaasti ponnistellen tuntikauden hän pysähtyi kaislikkoreunaisen puron rantaan.
"Järvi on lähellä. Jos Huntoh tietää minun olevan sinun oppaanasi, ja minä pelkään hänen sen tietävän, niin hän tietää myös, että minä valitsen jäljettömän veden. Jos hän juuri on rannalla, niin sieltä uhkaa vaara. Lähettäkööt näkymättömät meille kanootin. Osaatko käyttää airoa?"
"Osaan", vastasi Pablo, "airoa ja purjetta, minä olen kasvanut meren rannalla".
"Hyvä."
"Jää tähän, minä menen etsimään kanoottia. Kalastajat kätkevät veneensä usein kaislikkoon. Ole varuillasi."
Niin sanoen hän astui matalaksi kuivuneeseen, mutta jotenkin leveään puroon.
Pablo jäi seisomaan kaisla- ja bamburunkojen väliin, jotka hiljaisessa tuulessa huojuivat sinne tänne.
Huolimatta kaislikon kahinasta sattui hänen korvaansa hiljainen ääni, joka tuli ylempää. Hän oli kuullut airon loiskahtavan veteen. Hän kyyristyi ja tähysti kaislojen lomitse siihen suuntaan, mistä ääni tuli; lujasti hän tarttui pyssyynsä ja nosti sen eteensä valmiina laukaisemaan.