He laskivat aironsa maltillisemmin veteen.
Heidän soudettuaan kauan ohi tiheiden, synkkien metsien näytti heistä kaunis, kimalteleva vedenkalvo sitä viehättävämmältä.
Pablolle, jolle oli ominaista ylhäisen intiaanin koko ylpeys, yhtä tinkimätön kuin minkä kastilialaisen hidalgon [= alempi esp. aatelismies] tahansa, joka oli rohkea ja päättäväinen, oli myös ominaista tuo luonteen kovuus, joka kuuluu hänen rodulleen samoinkuin intiaanille luonteenomainen itsehillintä.
Ensi kerran hän oli laukaissut kuolettavan aseen ihmistä kohti, tosin vain henkensä pelastamiseksi; mutta sellaisessakaan tilassa ei ihmisen surmaaminen ole pikkuseikka.
Mutta mitään voimatonta suvustaan heikentymistä ei maya-kuningasten jälkeläisessä ollut. Se, että hän oli päästänyt haavoittuneen menemään antamatta tälle surmaniskua, johtui hänen kasvatuksestaan ritarillisesti tuntevien valkoihoisten parissa ja kristinopin vaikutuksesta hänen nuoreen sieluunsa.
Hänen ylpeässä ja kiivaassa luonteessaan oli vain yksi ainoa hellä kohta: sydämellinen, veljellinen rakkaus vienoon kasvinsisareen. Säästääkseen Mariquitalta pienimmänkin tuskan hän olisi empimättä antanut henkensä.
Siten ei hänellä verisestä yhteentörmäyksestään murhanhimoisten vihollisten kanssa ollut sitä kiihottavaa jälkivaikutusta, mikä sillä olisi ollut eurooppalaisen sieluun.
Uhkamielin hän katsoi tulevaa kohtaloa silmiin, valmiina puolustautumaan viimeiseen hengenvetoon saakka.
Tenanga, jonka ajatukset olivat toista laatua, joka tunsi sen viekkaan ja tarmokkaan vihollisen, mikä oli usutettu heidän jäljilleen tuhoamaan kuningassuvun viimeistä vesaa, ja joka varhaisesta nuoruudesta oli tottunut erämaan vaaroihin ja sodankäyntiin metsässä, vakoili lakkaamatta terävin katsein sivulla olevaa rannikkoa.
"Emmekö voi soutaa suoraan järven poikki, ystäväni?" kysyi Pablo, joka huomasi saattajansa huolehtimisen.