"Hyvä, Tenanga, luotan täysin sinun johtoosi."
Kotvasen kuluttua he tarttuivat taas airoihin.
Molemmin puolin kohosivat rannoilla tummat metsät. Ne seisoivat hiljaisina ja yksinäisinä, ihmisasuntoa ei ollut näkyvissä lähellä eikä kaukana; ainoastaan metsästäjän keveät askelet kiertelivät siellä silloin tällöin. Äänettöminä nuorukaiset liukuivat pitkin virtaa.
Vihdoin Pablo virkkoi: "Luuletko zapotekin ajavan meitä yhä vielä takaa?"
"Huntoh on viisas; hän sanoo itselleen, että ajo on turhaa työtä. Jos ennätämme kallioille, katoavat häneltä kaikki jäljet. Myöskin astumme silloin alueille, joissa Chamulpolla ei enää ole mitään valtaa."
Ääneti he soutivat edelleen.
Virran tehdessä mutkan Tenanga katsahti taakseen.
"Pimeyden haamut! Tuolla vene tulee."
Pablo käänsi päänsä: täyttä vauhtia iso vene tuli heitä kohti.
"Mitä nyt? Maihinko?"