"Ja kuinka olen iloinen siitä, että voitte hyvin sotaretken vaivojen jälkeen! Te näytätte aivan nuortuneelta."
"Sen uskon, rakas sisarenpojanpoikani; harvinaisen onnen säde on nuorentanut minun ryppyiset kasvoni. Ja tuossa on se nuori aurinko, joka paistaa sydämeeni." Hän viittasi ujoon Mariaan.
Mendez, joka jo oli huomannut jotakin tavatonta avioparissa sekä señoritassa, katsoi kenraalin näin sanoessa ällistyneenä talon tyttäreen.
"Vilpitöntä iloasi siitä, että näet minut täällä jälleen, voin vielä paljon lisätä esittämällä sinulle nuoren naisen, donna Maria de Pinolin, tyttärentyttäreni, jonka suopea kohtalo on sallinut minun jälleen löytää."
Mendez katsoi häneen niin hämmästyneen näköisenä, että kenraalin täytyi nauraa.
Mendez oli vasta lyhyen aikaa oleskellut näillä seuduin maata, hän seurusteli naapuriensa kanssa vähän, ja Mariaa, jonka don Antonio täysin laillisessa järjestyksessä oli ottanut omaksi lapsekseen, pidettiin niin täydellisesti tämän tyttärenä, että hän tuskin saattoi käsittää kenraalin sanoja, vaikka hän niitä syvästi säikähti.
"Isosetäni aikoo ottaa señoritan lapsekseen?" hän sopersi.
"Hän on asemaansa Mercedes-tyttäreni lapsena ja siis minun lapsenlapsenani ja perillisenäni", lisäsi kenraali, "täysin tyytyväinen".
Mendez kalpeni.
"Minulla ei ole onni ymmärtää."