"Käsitän sen täydelleen."
"Vilpitön iloni ei silti ole sen pienempi. Tervehdin teitä kaikesta sydämestäni serkkunani, donna Maria." — Maria kumarsi vastaamatta sanaakaan, kuten kenraali varsin hyvin huomasi.
Kenraali nousi sanoen, että hänen adjutanttinsa odottivat häntä, ja lähti huoneesta nyökäyttäen Marialle päätään.
"Tunnen, että tällä hetkellä olen täällä vain häiriöksi, ja aion joskus toisessa tilaisuudessa ilmaista sukulaisentunteitani", sanoi Mendez, kumarsi ja lähti, ja ratsasti heti kohta tiehensä kasvot vihan ja raivon vääristäminä. Epäilystä, ettei Maria olisi ollut sama henkilö kuin hänen isosetänsä lapsenlapsi, hänellä ei ollut. Tämä perijättären löytäminen koko suurelle omaisuudelle — sillä hän tiesi, ettei isosetä vapaaehtoisesti luovuttaisi hänelle pesoakaan perinnöksi saattoi hänet tuhoon, teki hänet keppikerjäläiseksi, koska hänen tiluksensa olivat kokonaan kiinnitetyt suurista veloista.
Kaikki alhaiset intohimot myllersivät turmeltuneen miehen sielussa, kun hän ratsasti läpi metsän. Vaanien ympäristöään hän huomasi viimein molemmat palkatut murhaajat, mulatin ja neekerin.
Hän huusi heidät luokseen ja sanoi heille: "Ei sormeakaan kohoteta kenraalia vastaan, hänen täytyy vielä jäädä eloon, ymmärrättekö?"
Kun rosvot tuijottivat häneen kummastuneina, hän sanoi: "Tulkaa pimeän tultua salaa luolaan; siellä selitän teille kaikki, ja saamme neuvotella, mitä muuta on tehtävä." Sitten hän karautti täyttä lentoa edelleen. "Mitä sitten on tapahtunut?" virkkoi neekeri. "Quien sabe? Maksaa hänen silti täytyy, maksaa hänen täytyy —", sanoi mulatti.
"Niinpä arvelen", irvisti neekeri, "hän on meidän vallassamme".
Näin puhellen arvoisa pari vetäytyi takaisin pensastoon.
Del Rocassa tuotiin kenraalille metsästäjä Tamaylta tavattu kirje, jonka hän luki ja pisti taskuunsa.