Saapuneet sotaviestit saivat kenraali Lerman päivällisen jälkeen lähtemään del Rocasta. Vihollinen ei ollut uudistanut hyökkäystään solia vastaan; sitäpaitsi siellä oli komentajana päättäväinen Callego, ja niinpä kenraali ratsasti San Salvadorista marssivia liittolaisia vastaan, Antonion ja esikuntaupseeriensa saattamana.
Hän oli heittänyt hellät jäähyväiset lapsenlapselleen ja vieläkin vakuuttanut donna Inezille, ettei hän aikonut riistää tältä sitä, johon tällä oli äidinoikeus, vaan päinvastoin rauhan tultua asettua asumaan aivan del Rocan läheisyyteen.
KAHDEKSAS LUKU
Maya-soturi.
Vielä kaikui Tenangan tuskanhuuto ilmassa. Mutta sydämensä epätoivossakaan, joka oli sitä suurempi, koska hän ei ainoastaan kunnioittanut Pabloa muinaisten kuninkaitten jälkeläisenä, vaan todella vilpittömästi rakasti rohkeata, miehuullista nuorukaista, ei nuori maya unohtanut uudelleen ladata laukaistuja pyssyjä, puolustaakseen ammutun ruumista viimeiseen saakka.
Syvä huokaus sattui hänen korvaansa; hän kääntyi ja katsoi silmiin
Pabloa, joka kohotti päätään.
Tenanga kiljahti ilosta ja hypähti hänen luokseen:
"Oh, sinä elät, Hualpa, kuningas! Kaikkien jumalien kiitos!"
Hän polvistui haavoittuneen viereen, tuki tämän päätä, ja hänen kätensä tunnusteli varovasti sitä kohtaa, mistä veri vuoti tämän kyljestä.
"Hengitä syvään ja pitkään, herra."