Pablo teki niin; Tenanga tarkkasi pelokkaasti vaikutusta: haavoittunut hengitti säännöllisesti sisään ja ulos.

"Oi, kiitos näkymättömille — kiitos! Sinä paranet, herra, sinä paranet, haavasi ei ole kuolettava."

"Tarkasta, amigo", vastasi Pablo heikolla äänellä, "luoti osui selkääni, mutta se on varmaan luiskahtanut kylkeen päin; siihen koskee".

Varovasti maya paljasti kupeen ja huomasi suureksi ilokseen olevan, niinkuin Pablo arveli; häijyn zapotekin luoti oli luiskahtanut pitkin kylkiluuta loukkaamatta mitään arempia osia. Vauhdin ankaruus, jolla Pablo oli suistunut kiviä vasten, oli saanut hänet tainnoksiin.

Tenanga repäisi Pablon hienon paidan kahtia; pyssy kädessä, tähystellen rantoja haukan silmin hän juoksi portaita alas, kastoi vaatekaistaleen veteen ja riensi takaisin.

Huolellisesti hän viillytti haavaa, asetti märän vaatteen sen päälle, otti nahkavyön Pablon vyötäisiltä ja kiersi sen hänen rintansa ympärille, niin että side pysyi paikoillaan ehkäisten verenvuodon, joka ei ollut kovin runsas.

Jälleen hän tähysteli vihollisia. Heistä ei näkynyt merkkiäkään. Kenties he arvelivat Pablon kuollessa saavuttaneensa tarkoituksensa; kenties he olivat vetäytyneet pois siksi, että hänen luotinsa oli kaatanut heidän johtajansa Huntohin, tai siksi, että he pelkäsivät lähestyä helposti puolustettavaa tornia.

"Minä teen sinulle vuoteen, herra." Tenanga nousi tornin valtavilla kivillä katettuun yläosaan, missä oli kaksi huonetta, joiden ikkunat antoivat virralle päin; sitten hän palasi käytävään, joka ympäröi tätä tornin nelinurkkaista yläosaa. Siinä kasvoi ruohoa ja pensaita. Hän kokosi lehtiä ja kuivaa ruohoa, ja niin hän oli pian laittanut välttävän vuoteen.

"Tule, kuningas, nojaa minuun, minä tuen sinua."

Osoittaen intiaanin suurta kykyä kärsiä ääneti Pablo kesti tuskat, joita hänen haavansa tuotti joka liikahduksella, ja lepäsi pian rauhallisesti vuoteellaan. Tenanga otti Pablon lakin, riensi veden partaalle, täytti sen ja juotti janoista nuorukaista. Hän tiesi, että suuri haava aina tuottaa polttavan janon. Heti sen jälkeen Pablo vaipui uneen verenvuodon heikentämänä.