Tenanga istui aseet vieressään ylhäälle portaitten
pieleen, mistä hän suojassa saattoi nähdä virralle.
Kanootti oli alhaalla turvassa keinotekoisessa satamantapaisessa.
Suorakulmainen torni oli rakennettu jykevistä sementti-iskoksella liitetyistä kivijärkäleistä, jotka jo vuosisatoja olivat uhmailleet säitä ja tuulia; sen pitempi sivu oli virran suuntaan, ja heti sen alapuolella alkoivat pauhaavat putoukset. Tornin pystysuoria seiniä saattoi kiivetä vain korkeiden tikkaiden avulla; ainoan pääsytien sinne tarjosivat rintasuojuksella varustetut portaat. Joskin nuorukaiset siten olivat jossakin määrin hyökkäyksiltä suojassa, ei Pablon haavoittumisen takia pako ollut ajateltavissa. Tenangan ainoana pelkona oli ruokavarain puute. Tosin hänellä vielä oli vähän maissileipää ja muutamia palasia suklaata, mutta ne eväät olivat kylläkin niukat. Tenanga tiesi, ettei monen peninkulman alalla ollut ainoatakaan kylää; he olivat sankassa aarniometsässä, Guatemalan autioimmassa seudussa. Väsymättömän valppaasti tähystelivät tuon kuvapatsaana istuvan nuorukaisen silmät pitkin rantoja, havaitsematta kuitenkaan mitään epäilyttävää.
Tenanga päätti tutkia rannan heti pimeän tultua saadakseen selville, olivatko zapotekit jääneet vai lähteneet. Jos he vielä olivat siellä, he luultavasti virittäisivät nuotion ja siten ilmaisisivat itsensä; ei ollut ajateltavissakaan, että he siitä luopuisivat varoen tornissa olevia pakolaisia, joista toinen oli, jollei kuollut, niin ainakin pahasti haavoittunut. — Yö laskeutui maille.
Pablo nukkui yhä vielä, ja Tenanga päätti uskaltaa retken.
Kun oli aivan pimeä, hän astui kanoottiin ja souti vastavirtaan vasemman rannan puolta; päästäkseen eteenpäin kovassa virrassa hänen täytyi voimakkaasti käyttää airojaan, mutta niiden loiske hukkui putousten pauhuun.
Mielestään kyllin pitkälle soudettuaan hän viillätti kanoottinsa virran poikki ja hiipi mitä suurinta varovaisuutta noudattaen metsän läpi virran vartta alas, vaanien näkyisikö missään tulenhohdetta. Mutta hänen tutkiva silmänsä ei havainnut mitään. Samalla hän pääsi varmuuteen siitä, että zapotekien vene oli kadonnut; heidän oli siis täytynyt soutaa virtaa ylös. Silloin hän palasi kanootilleen, ja myötävirran viemänä hän oli pian taas tornissa. Pablo nukkui yhä vielä.
Tenanga ojentautui lepäämään porrasten juurelle voidakseen herätä, jos virralta kuuluisi vähintäkään epäilyttävää ääntä.
Yö kului rauhallisesti. Sen loputtua hän meni katsomaan Pabloa, joka oli valveilla ja pyysi vettä; hänellä oli kova haavakuume.