Pablo nostettiin veneestä ja kannettiin raunioille. Niiden sisäpuolella oli kammioita, jotka olivat asuttavassa kunnossa ja kummallisin kuvin koristetut. Pablo kannettiin vuoteeseen. Vanha intiaanivaimo astui sisään, ja ukko käski hänen tuoda lihaa ja kahvia. Sitten hän tutki Pablon suonta.
"Oi, kuume ei ole korkea, sinä paranet pian, poika, Tanubin talossa.
Täällä olet turvassa."
YHDEKSÄS LUKU
Kuninkaan talo.
Pablon haava parani pian. Kummallinen vanhus, joka nyt oli tavallisessa ihmisen puvussa, hoiti häntä huolellisesti ja keskusteli usein hänen kanssaan. Vaikka ukko olikin niin ihmeellinen ja aika ajoin sekapäinenkin, oli hän kuitenkin tavallaan oppinut mies. Hän oli todellakin saanut kasvatuksensa Guatemalan pappisseminaarissa. Nyt hän eleli rauhassa ja vaatimattomasti muutamien uskollisten palvelijain seurassa viljellen maata ja kasvattaen hedelmäpuita.
Pablo oli kertonut hänelle lapsuudestaan señor d'Iralan luona ja haaksirikosta, joka oli heittänyt hänet kasvatusvanhempainsa huostaan. Mutta hän salasi sukuperänsä ja oli ankarasti kieltänyt Tenangaa ilmaisemasta mitään hänen suhteestaan Chamulpoon.
Vuoteella maatessaan hän usein hellää rakkautta tuntien muisteli valkoista sisartaan ja kiitollisena kartanonomistajaa ja tämän lempeää puolisoa. Hän halusi kiihkeästi päästä kenraali Aranan luo saadakseen vihdoinkin selvyyttä tulevasta kohtalostaan, joka yhä vielä oli epävarma. Jos hän oli oikein ymmärtänyt, oli hänen isänsä jättänyt jälkeensä omaisuuden, joka tekisi hänet muista riippumattomaksi.
Hän ei tahtonut näyttää kummalliselle Tanubille rinnassaan olevaa merkkiä; ukon omituinen käytös ja ihmeelliset puheet kammoksuttivat häntä. Pabloa, joka oli saanut hurskaan katolisen kasvatuksen, oudostutti ukon läpeensä pakanallinen käsitys uskonnon asioissa; mayojen vanhat jumalat herättivät hänessä tosin mielenkiintoa, koska hänen esi-isänsä olivat niihin uskoneet, mutta heidän jumalmaailmansa oli hänelle vieras.
Usein Pablo muisteli vihamielisesti kavalaa Chamulpoa, joka niin julmasti oli janonnut hänen kuolemaansa.
Maassa raivoavasta kansalaissodasta ei Tanubin hiljaisessa sopukassa tiedetty mitään. Eräänä päivänä istui Pablo, joka jo sai olla jalkeilla, tuuhean algarobe-puun varjossa muistellen del Rocaa. Tenanga oli lähtenyt metsälle. Silloin astui Tanub hiljaa nuorukaisen luo, ja hänen tummat silmänsä loistivat ystävällisesti.