Hitaasti hän lähti kulkemaan sauvaansa nojautuen kuin entisaikojen haamu.
Kun Pablo seuraavana aamuna heräsi myöhään, kuuli hän miesäänen sujuvalla, vaikka murteellisella espanjankielellä lausuvan: "Tässä nyt taas olemme, kunnioitettava metsien henki, vanhojen kuningashautojen vartija, ja toivottavasti olemme tervetulleet, don Francisco."
Isännän ääni vastasi: "Olet tervetullut, don Carlos. Iloitsen siitä, että tutkit muinaisajan kaupunkeja, vaikka en tahdokaan ilmaista sinulle kirjoitusten salaisuuksia."
"Yhdentekevää, ukkoseni, tulemme toimeen ilman sitäkin. Kun kerran olemme selittäneet egyptiläisten hieroglyfejä, niin pääsemme kyllä vielä maya-merkeistäkin selville. Olen tuonut sinulle muutamia sikareja, don Francisco eli señor Tanub; tiedänhän, että olet hyvän tupakan ystävä."
Pablo nousi vuoteeltaan ja kurkisti pienestä ikkuna-aukosta ulos. Hän näki kookkaan nuoren miehen, jolla oli vaalea tukka ja kullankeltainen parta. Hän oli pukeutunut vaaleaan kesäpukuun ja leveälieriseen panamahattuun. Kauempana piteli yhtä vaaleaverinen nuorukainen, jolla oli pyssy olalla, kahta muulia. Pari muuta muulia ja niiden punaihoiset ajajat täydensivät kuvan, joka aukeni Pablon eteen.
"Mil gracias, don Carlos. Oikeat sikarit ovat tosiaankin harvinaista tavaraa yksinäisissä metsissämme. Majani ja kaikki, mitä siinä on, on omasi; vallitse siinä, miten haluat."
Vaalea muukalainen kiitti ja viittasi seuralaistaan riisumaan muulit.
Samassa astui Pablokin pihalle.
"Oh", sanoi vieras, "onko perheesi lisääntynyt, don Francisco?"
Vanhus esitteli Pablon kuin maailmanmies konsanaan: "Don Pablo del
Roca." Nuorukainen kumarsi hänelle ominaisen luontevasti. "Don Carlos
Sadelar, oppinut mies saksalaisten maasta."
Tohtori Sattler — se oli hänen nimensä, vaikka vanhan mayan kieli ei taipunut sitä oikein lausumaan — katseli Pabloa mieltyneenä ja sanoi kohteliaasti tervehdittyään: "Oh, señorito, oletteko tekin don Franciscon luona harjoittamassa historiallisia tutkimuksia?"