Pablo kääntyi Tenangan puoleen. "Opasta meidät kotiin."
Nuori maya, joka näytti tuntevan rauniot, johti heidät pensaitten peittämän uloskäytävän kautta metsään ja hiipi maata tutkien, pyssy kädessä, heidän edellään.
Ääneti seurasivat häntä Pablo ja tohtori.
Varovasti he lähenivät vanhuksen mökkiä ja tapasivat ukon samassa kummallisessa puvussa, joka hänellä oli ollut yllään, kun Pablo hänet ensi kerran näki.
"Ahaa", sanoi tohtori, "arvoisa ystävämme on taas muinaisajan soturi, silloin ei hänestä ole paljon apua".
"Olitko kuninkaitten talossa, poika?" kysyi Tanub mayankielellä
Pablolta. "Näitkö Nezualpillin verisen haamun?"
"Olin kuninkaitten talossa, Tanub, mutta näin vain hallitsijain kuvat."
"Niin, niin", mutisi ukko. "Häntä eivät näe muut kuin minä."
"Ystäväni Tenanga kertoo, että zapotekit taas liikkuvat näillä mailla."
"He ovat roistoja!" huusi vanhus kimeällä äänellä.