Kun tämä kaikki oli tehty, sanoi Pablo: "Vie meidät nyt kuninkaitten haudoille, Tanub."
Ukko hätkähti ja lähti tottelevaisesti kulkemaan päreen valaisemaa käytävää pitkin. Toiset seurasivat häntä.
Mutta Tenanga, jota ukon kummallinen käytös epäilytti, otti varovaisuuden vuoksi hänen taskustaan lisää päreitä ja sytytti yhden ottaen tulta Tanubin soihdusta.
He kulkivat sitten niiden valossa sokkeloisia käytäviä myöten.
Viimein vanhus pysähtyi.
Umpinaiselta näyttävä muuri sulki heidän tiensä.
"Vain yksi saa minua seurata", puhui vanhus kimeällä äänellään, joka tässä ahtaassa paikassa kuului melkein aavemaiselta. "Hän yksin, joka osaa käskeä, ei kukaan muu; kuolema vaanii tuolla sisällä. Tule, sinä, joka käsket."
Yksinpä saksalaisiinkin vaikutti ukon kummallinen käytös ja salaperäinen paikka kaameasti. He jäivät Tenangan kanssa rauhallisesti paikoilleen, kun Tanub viittasi Pablolle.
Uloskäytävä oli niin taitavasti kätketty, että se tuli näkyviin vasta aivan silmien edessä. Ukko horjui edellä, palava päre kädessään; Pablo seurasi.
Kuljettuaan kappaleen matkaa kapeata, muurattua käytävää he saapuivat suureen holviin, jota päreen punertava valo vain osaksi valaisi.
"Tässä nukkuvat hallitsijat", kuiskasi ukko.