"Missä?" kuului yhtä hiljaa Pablon huulilta.
"Noissa komeroissa he lepäsivät kuninkaallisissa puvuissaan. Silloin tulivat ahneet espanjalaiset, häpäisivät kuolleitten asunnon, riistivät kullat ja jalokivet haudoista ja heittivät kuolleitten luut — kojoottien [= preeriasusi] eteen." Pablo otti vanhuksen kädestä päresoihdun ja tutki seiniä sen valossa. Siinä olivat muuratut komerot, joissa mayaruhtinaat muinoin olivat levänneet; tyhjinä ja autioina ne nyt ammottivat jälkeläistä vastaan; hän ei edes osannut lukea hautojen merkkejä. Siellä täällä näkyi vielä jokin vaateriekale tai vihreä jadeiittikoru, muuta ei mitään; tyhjät olivat kuningashaudat, poissa heidän luunsa samoin kuin heidän muinainen valtarisakin.
Mykkänä, syvästi liikuttuneena tämän lepopaikan synkästä ylevyydestä
Pablo kulki hitaasti holvissa.
Ukko, joka kyyrysillään istui sisäänkäytävän lähellä olevassa nurkassa, seurasi häntä katseillaan.
"Kuninkaat ovat kuolleet", hän kuiskasi, "kaikki, kaikki — viimeinenkin kuoli".
Samassa kajahti kuninkaitten lepopaikkaan kumeasti sekavaa hälinää, Tenangan kimeä varoitushuuto, saksalaisten vihaiset äänet; sitten oli kaikki hiljaa.
Vavisten kuunteli vanhus ääniä.
Nopeasti astui Pablo uloskäytävälle, mutta samassa syöksyi parvi miehiä sisään, yksi heistä kantoi soihtua, ja samassa tuokiossa heitettiin nuorukaisen pään yli tumma vaate, häneltä riistettiin ase, kädet sidottiin ja kapula pistettiin suuhun, ennenkuin hän ennätti toipua hämmästyksestään.
Voimakkaat käsivarret kuljettivat häntä. Puoleksi huumauksissa hän seurasi haukkoen ilmaa paksun vaatteen alla.
Hän tunsi, miten hänet työnnettiin ulkoilmaan. Peitteen läpi tunkeutui valoa, ja hän kuuli suuren ihmisjoukon puheenhälinää.