"He tekevät sen, herra, pakene!"
Tenanga oli jo tuonut hevoset oven eteen. Hän ymmärsi paremmin kuin Pablo vaaran, joka heitä uhkasi, sillä armotta otettiin sotaväkeen kaikki, jotka suinkin osasivat asetta käyttää.
"Tule, herra!" hän huusi.
Pablo riensi ulos.
Ulkopuolella seisoi miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka kaikki ihaillen katselivat Pabloa. Miehet paljastivat päänsä, naiset kumarsivat, ja kuului kuiske: "Hualpa, nuori kotka, mayojen kuningas."
"Tule, herra, tule", kiirehti Tenanga.
Pablo nyökkäsi jäähyväiset hänelle ominaisen sulavasti ja lähti juuri ratsastamaan, kun hän samassa kuuli takaansa kovaa kavionkapsetta. Kahdeksan peitsimiestä ajoi täyttä laukkaa heitä kohti. He heiluttivat pitkiä keihäitään, ja samalla syöksyi toiselta puolen tusina peitsenkantajia kansanjoukkoon, joka kirkuen hajaantui.
"Antautukaa, roistot!" huusi parrakas kersantti, joka pistooli kädessään ratsasti miltei Pablon ja Tenangan päälle, sotamiehet kintereillään. Pablo istui satulassa kuin vaskipatsas, ja hänen kasvoistaan kuvastui ylpeä uhma. Julmistuneet ratsumiehet kohottivat peitsensä iskuun.
"Liikahdus vain, sinä intiaanikonna, ja me lävistämme sinut."
"Mitä tahdot, kersantti?" kysyi Pablo kylmän levollisesti.