Salamannopeasti sieppasi Tenanga veitsensä, irroitti Pablon kädet ja jalat siteistä ja pyysi tätä vapauttamaan myöskin hänen omat jalkansa. Pablo teki niin.
"Ja nyt, herra, takaisin."
"Malta, Tenanga, tuolla taistelee kasvatusisäni don Antonio. Hänen rinnalleen. Tule! Eteenpäin!"
Hän tempasi pyssyn olaltaan ja ratsasti vinhaa vauhtia taistelupaikalle; tahdottomasti seurasi hämmästynyt Tenanga häntä. Kun he saapuivat perille, oli taistelu kuumimmillaan. Haavoittuneita ja kuolleita hevosia makasi ylt'ympäri, haavoittuneita ja kuolleita ratsumiehiä niiden vieressä. Vaikka kersantti ja hänen peitsimiehensä tappelivat uljaasti, olivat kapinalliset kuitenkin voiton puolella.
Pablo oli täydessä nelissä satulastaan maahan astumatta siepannut erään kaatuneen miekan maasta.
Hän kannusti tulista kimoaan ja nelisti sinnepäin, missä näki don Antonion taistelevan. Ääneensä huutaen: "Vive la patria!" laukaisi hän kaksipiippuisen pyssynsä, jonka kuulat surmasivat kaksi ratsumiestä, heitti sitten pyssyn pois ja syöksyi miekkaansa heiluttaen kuin myrskytuuli pahimpaan melskeeseen.
"Pablo!" huusi don Antonio hämmästyneenä.
Tenanga oli kuten Pablokin laukaissut ja kaatanut kaksi miestä, sitten siepannut eräältä haavoittuneelta peitsen ja syöksynyt maya-sotilaiden sotahuuto "Ala!" huulillaan vihollisten keskelle.
Tenanga ja Pablo olivat ainoat punaihoiset hallituksen joukoissa, toisella puolella sitävastoin taisteli monta neekeriä ja intiaania.
Pablo yllytti kimoaan ja jakeli miekallaan iskuja oikealle ja vasemmalle.