"Tämä on minun kasvattipoikani, don Pablo, kersantti. Luuletko vieläkin, että hän on kohottanut kätensä kenraalia vastaan?"
"En, kapteeni, sinun kasvattipoikasi on sankari eikä murhamies. Piru vieköön, kuinka se poika tappeli", mutisi hän partaansa ja loi ihailevan katseen Pabloon. Pablo kertoi nyt lyhyesti olostaan xinkan luona ja kohtauksestaan mulatin kanssa.
"Minä olin siis kuitenkin oikeilla jäljillä", sanoi kersantti. "Conde tahtoi välttämättä itse lähteä mukaan tiedusteluretkelle. Kun minä näin hänen vaipuvan adjutanttinsa syliin ja murhaajan täyttä vauhtia karkaavan pakoon, raivostuin tietysti ja lähdin ratsumiehineni ajamaan takaa tuota konnaa, jonka valitettavasti onnistui pettää meidät ja pelastautua."
Peitsimiehet olivat sillä aikaa kokoontuneet, haavoittuneet sidottiin niin hyvin kuin mahdollista, nostettiin hevosten selkään, ja hitaasti ratsasti koko joukko etelää kohti.
"Kuinka pääsitte siteistänne?" kysyi kersantti Pablolta.
"Se on maya-salaisuus, kersantti", vastasi nuorukainen hymyillen.
"Don Pablo, teistä tulee vielä suuri soturi; en ole vielä kenenkään nähnyt sillä tavalla taistelevan."
Ylpeästi hymyillen kuunteli kuninkaitten jälkeläinen kiitosta.
Joukko liikkui haavoittuneiden tähden vain hitaasti eteenpäin.
Kun he olivat saapuneet metsään, jossa toivoivat olevansa turvassa, he pysähtyivät. Vartijat asetettiin, ja nyt saivat väsyneet sotilaat levätä. Molemmat intiaaninuorukaiset saivat osakseen monta ihailevaa katsetta; Tenanga oli myös taistellut uljaasti, ja heidän urheuttaan kehuttiin kilpaa.