"Lempeä kohtalo on pelastanut minut ja pelastaa kyllä Mariquitankin."
"Millä ihmeen tavalla pääsit Chamulpon käsistä?"
Ihmetellen kuunteli don Antonio Pablon eriskummaisia seikkailuja. "Niin, totta tosiaan, Jumalan käsi johtaa sinua, vanhojen maya-kuninkaitten jälkeläistä. Ihmeitä tapahtuu vieläkin."
Hän tarvitsi aikaa voittaakseen mielenmyrskyn, jonka uutinen Mariasta
oli hänessä herättänyt, ja Pablo istui ääneti hänen vieressään.
Viimein kysyi nuorukainen: "Millä kannalla ovat sota-asiat, don
Antonio?"
"Me olemme sen jälkeen, kun kapinalliset olivat saaneet meidät karkoitetuksi pääkaupungista kovan taistelun kestettyämme, vetäytyneet etelään. Vähitellen onnistui meidän kuitenkin jälleen voittaa takaisin, mitä olimme menettäneet, ja hiljakseen aloimme marssia eteenpäin. Ja nyt on tapahtunut tämä hirveä onnettomuus, joka riistää meiltä johtajan. Hän oli meidän kaikkien toivo, pelkään pahoin, että kaikki nyt on mennyttä; conden kuolema virittää kapinan uuteen voimaan. Callego on taitava ja kelpo mies, mutta ei voi korvata häntä. Jos minä vielä leiriin tultuani tapaan kenraalin elossa, tulee se, mitä minulle Mariasta kerroit, sulostuttamaan hänen viimeiset hetkensä. Meidän täytyy heti ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin; Maria on pelastettava, vaikka minun pitäisi rukoilla apua itse Sarmientolta."
"Jos suvaitset, don Antonio, minun lausua mielipiteeni, niin on mielestäni viisainta, että Tenanga ja minä kahden hoidamme tämän asian. Tenanga on tavattoman tarkkanäköinen, hän tuntee kaikki metsän ja tasankojen temput; me tiedämme, mistä Maria on etsittävissä, ja löydämme hänet."
"Uskallatko sinä?"
"Se on velvollisuuteni. Eikö Maria ole sisareni?"
"Minä annan sinulle tarkka-ampujia."
"Ei, don Antonio, valkoiset miehet vain vahingoittaisivat aikeitamme. Jos tarvitsen apua, aion käyttää hyväkseni asemaani tämän maan vanhojen hallitsijain jälkeläisenä ja kutsua mayoja avukseni. Pelkään, että meidän nyt conden kuoleman jälkeen täytyy toimia ripeästi."