Tenanga taivutti päätään.
Peitsimiesten oli jo aika lähteä, jos mielivät ennen
yötä tavata pääjoukkonsa, ja kersantti ilmoitti sen don Antoniolle.
"Meidän täytyy siis erota, Pablo", sanoi d'Irala. "Varo kapinallisia, he pyrkivät pohjoiseen päin. Jos he saavat tietää Lerman kaatuneen salamurhaajan luodista, hyökkäävät he piankin kimppuumme. Jumala olkoon isänmaallemme armollinen."
"Etkö aio lähettää mitään sanaa donna Inezille?"
"Minä lähetän hänelle heti viestin. Hän poloinen suree lemmikkiään ja huolehtii puolisostaan. Sinun uutisesi tulevat tuottamaan hänen sydämelleen lohdutusta. Rakas poikani, minä tiedän kyllä, että sinä teet kaikki, mitä suinkin voit. Omaisuuteni on käytettävissäsi mielesi mukaan. Jumala siunatkoon sinua ja sitä, minkä puolesta taistelet."
Peitsimiehet istuivat jo satulassa.
Don Antonio nousi hevosen selkään, ojensi vielä kerran kätensä äänettömänä Pablolle ja ratsasti miehineen pois.
Pablo ja Tenanga olivat yksin.
Molemmat tutkivat tarkoin pyssyjään ja latasivat ne uudestaan. Sitten
Pablo sanoi: "Nyt matkaan, ystävä, on jo aika."