He valitsivat yksinäisimmän tien, kiersivät paikan, missä verinen taistelu oli käyty, kääntyivät takaisin kylään päin, kiersivät sen isossa mutkassa ja saapuivat illansuussa sen vuoriston juurelle, josta arvelivat löytävänsä rosvot ja donna Marian. Vuorenluolassa, joita niillä paikoin oli lukuisasti, he saivat yösijan. Hevoset laskettiin liekaan kiinnitettyinä syömään luolan viereen.

KOLMASTOISTA LUKU.

Rosvot.

Pienessä vuorenkolossa istui kolme miestä, joiden ulkomuoto varmaankin olisi herättänyt rauhallisessa matkustajassa kammoa, niin selvästi näkyi heissä maantierosvojen leima. Intiaani, joka oli pukeutunut metsästyspaitaan ja pitkiin nahkasäärystimiin, näytti kuitenkin noista kolmesta säädyllisimmältä. Mulatin kavalat konnankasvot ja neekerin tylsä, eläimellinen naama olivat kammottavat ja samalla vastenmieliset.

Kaikki olivat varustautuneet pyssyllä ja machetella. Tamay istui nojaten selkäänsä vuorenseinään, hänen toverinsa loikoivat ruohikossa pitkällään.

"Ellei Mendez pian anna kuulua itsestään ja lähetä rahaa, saa hän sitä katua", virkkoi mulatti. "Minä olen kyllästynyt tähän kuljeskelemiseen metsissä ja vuorilla."

"Lähde toki kaupunkeihin, Tito", sanoi neekeri, "ja tanssi neitosten kanssa. Oikeuspalvelijat ikävöivät sinua kovin."

"Ei suinkaan sen enempää kuin sinuakaan; hamppuköysi on siellä varattu niin sinun kuin minunkin varalleni, musta veikko."

"Liian suuri kunnia mustalle miehelle yhdessä värillisen aatelismiehen kanssa esittää ilmatanssia; minä annan sinulle etuoikeuden."

"Älä lörpöttele! Ei, totta puhuen", jatkoi mulatti, "minä aion Meksikoon; elämä täällä ei minua miellytä, ja ellei Mendez lähetä rahoja — minä olen sanonut hänen tilanhoitajalleen, että meidän täytyy välttämättä saada tavata häntä — no, siinä tapauksessa antavat toiset ihmiset meille kyllä rahaa. Tuo tytön ryöstö oli viisainta, mitä typerä pääsi koskaan on keksinyt. Tuo pöllöpää punanahka", lisäsi hän hiljaa, jotta ei Tamay häntä kuulisi, "olisi tahtonut jättää hänet liekkien valtaan. Tyhmyyksiä, tyttö maksaa kultaa, paljon kultaa, ja señor de Mendezin täytyy se maksaa."