"En suinkaan", vastasi Mendez kalveten, "puhutko totta, Tito?"
"Niin totta kuin toivon saavani teiltä paljon rahaa. Se oli hurja temppu. Ammuin hänet henkivartionsa keskeltä. Peitsimiehet olivat kuin verikoirat kintereilläni; sain heidät vaivoin vältetyksi."
"Vihdoinkin", sanoi Mendez, ja pirullisen ilon ilme kuvastui hänen elähtäneiltä kasvoiltaan.
"Ja nyt, don Luis, on aika järjestää asiamme. Oman osamme sopimusta olemme täyttäneet tarkalleen, nyt on teidän vuoronne. Viisituhatta pesoa kullekin meistä, sitä ette kai paljoksune?"
"Ja mistä minä otan sen summan?"
"Eikö conden omaisuus ole teidän omanne, nyt, kun oikea perillinen on saanut niin surullisen lopun?"
"Ja conde on todellakin kuollut?"
"Niin totta kuin minun luotini lävisti hänen päänsä."
"Niin, silloin minä perin hänet, ainakin tilukset. Niitä hän ei millään jälkisäädöksellä minulta riistä. Mutta sinä kai tiedät, että kapinalliset ovat ottaneet conden tilukset takavarikkoon ja julistaneet ne valtion omaisuudeksi."
Mulatin naama venyi pitkäksi, mutta ensi ällistystä seurasi heti raivo.