"Suotta hätiköimistä; ensin miettiä, ei hyvä liiaksi hoputtaa."
Näin sanoen hän nousi ja ripusti pyssyn olalleen.
"Minne aiot?"
"Ampumaan peuran, ei mitään syömistä enää." Ja hän poistui nopein askelin. Kun hän oli ehtinyt pois korvan kuuluvilta, sanoi mulatti: "Tuosta punaisesta ihmisestä ei ole mihinkään, Sip. Minä valitan, että olemme ryhtyneet hänen kanssaan yhteisiin hommiin. Pois meidän on päästävä. Suostuipa maya tai ei, me teemme, mikä meistä on välttämätöntä, ja luovutamme tytön don Antoniolle."
"Pelkäänpä, ettei Tamay suostu siihen. Hän on kostonhimoinen ja vihaa rajattomasti d'Iralaa, siitä pitäen kuin tämä ajoi hänet talostaan xinkojen nähden kuin rupisen elukan. Sitäpaitsi hän töin tuskin vältti hirttonuoran silloin, kun don Antonion vaquerot saivat hänet kiinni kalliosolassa, hänen kapinallisia opastaessaan. Intiaani ei koskaan unohda. Luulenpa, että hän heittäisi tytön kuiluun mieluummin, kuin luovuttaisi hänet don Antoniolle."
"Niinkö arvelet? Hui, hai, hän osaa pitää rahaa yhtä suuressa arvossa kuin mekin. Mutta tiedätkö: mitä ihmettä me välitämme tuosta tylsästä ihmisestä, joka ei koskaan ole ollut metsiensä ulkopuolella? Me anastamme hempukan; minäkin tunnen täällä muutamia piilopaikkoja, jonne voimme hänet kätkeä. Ja sovimme xinkan kautta kaupoista don Antonion kanssa virkkamatta mayalle sanaakaan."
"Hän on kavala ja raivostuu."
"Raivostukoon. Osaan minäkin pyssyä käyttää. Niin, se on paras keino, Sip. Me otamme tytön itsellemme ja lähdemme rahoinemme sinne, missä ei meitä kukaan tunne. Kun meillä on rahaa, olemme yhtä hyviä herrasmiehiä kuin valkoihoisetkin!"
Neekeri alistui mielellään älykkäämmän toverinsa tahtoon.
"Tule", sanoi mulatti. "Punanahka väijyy peuraa, lähtekäämme me tervehtimään señoritaa."