"Minä tiedän sen, ja siksi minä tahdon sen sieltä karkoittaa.
Rauhoita mielesi, kaatuneitten henget eivät nytkään tee mitään pahaa
Nezualpillin jälkeläiselle, ne tuntevat jo hänet."
Kuuliaisena, vaikka taikauskoisen kauhun vallassa vavisten Tenanga astui edellä. Ripeästi kuljettuaan he näkivät pian rauniot allaan laaksossa. Pablo, joka hyvin tunsi, kuinka henkien pelko lannisti Tenangan rohkean mielen, sanoi: "Minä astun talon sisälle, kuten ennenkin; jää sinä ulkopuolelle väijyksiin ja menettele, miten parhaaksi näet."
Tenanga nyökkäsi kuuliaisesti päätään.
Pablo laskeutui rinnettä alas ja hiipi varovasti kuulumattomin askelin raunioita kohti. Jättiläispää talon nurkassa näytti hymyilevän häntä vastaan.
Pablon sydän tykytti rajusti pelon ahdistamana, että tuo häijy, vaarallinen mies viime hetkessä voisi tehdä Marialle pahaa. Hengitystään pidättäen, varovasti asetellen jalkojaan, vaanien terävästi ympärilleen hän astui rapistuneiden muurien välitse. Vielä säilyneisiin huoneisiin tuli valo ylhäältä päin. Talossa vallitsi kuolemanhiljaisuus, jota ei edes piiloon livahtavan sisiliskon rapina häirinnyt.
Pablo muisti edelliseltä käynniltään maan alle johtavat aukot; ja vaikka Tamay tiesi, että taikauskoinen pelko piti alkuasukkaat loitolla tästä paikasta, niin hän oli varmaan kuten Pablokin vapaa tästä henkienpelosta; ja hänen piilopaikkansa saattoi olla vain noissa maanalaisissa käytävissä.
Hän hiipi eräälle näistä aukoista. Vielä hyvin säilyneet portaat johtivat alas. Niissä ei näkynyt mitään ihmisjalan jälkiä.
Pablo kuunteli.
Hän hätkähti: huokaus, ikäänkuin hiljainen, valittava tuulenhenkäys, sattui hänen korvaansa.
Karmiva kauhu värisytti häntä. Kaikuivatko yhä vielä näissä holveissa täällä kerran murhattujen kuolinhuokaukset? Mutta hän ravisti mielestään taikauskoisen kuvittelun.