Ääni oli tullut syvyydestä. Saalista vaanivan pantterin tavoin Pablo hiipi nyt portaita alas. Hänen edessään oli muurattu käytävä, joka ulottui oikealle ja vasemmalle. Se oli pimeä. Pablo kuunteli taas. Ei ainoakaan ääni rikkonut hiljaisuutta.
Hän kääntyi oikealle kädelle, varovasti tähystäen; sitten hän astui hitaasti jalan risahtamatta edelleen.
Noin parikymmentä askelta kuljettuaan hän erotti heikon valonkajastuksen.
Hän meni sitä kohti.
Valo tuli käytävän sivuaukosta, kuten hän lähemmäksi päästyään huomasi.
Hän tuli aukon kohdalle. Valo kävi selvemmäksi.
Pablo pysähtyi, ja hengitystään pidättäen hän kurotti hitaasti päätään.
Oi, hänen sydäntään kouristi. Siellä virui hänen sisarensa karkealla, ruohosta ja nahkoista kyhätyllä vuoteella, kasvot käsiin kätkettyinä.
Lähellä häntä istui tigrero synkästi tuijottaen.
Valo lankesi ahtaaseen kammioon kattoaukosta. Ensi silmänräpäyksessä Pablo aikoi ampua miehen, mutta hän pelkäsi luodin voivan kimmota seinästä takaisin ja osua Mariaan. Hän katsoi, missä Tamayn pyssy oli; se nojasi läheiseen seinään, machete vieressään. Mies oli aseeton.