Taas kuului valitus Marian huulilta.
Silloin hän ei malttanut kauempaa, vaan hypähti pyssy kädessä Tamayn ja hänen aseidensa väliin.
Kolinan kuullessaan intiaani oli ponnahtanut pystyyn ja näki Pablon salamoivat silmät edessään.
Maria säikähti, hänen käsivartensa vaipuivat hervottomina. Tuossa hänen edessään, ylhäältä lankeavassa valojuovassa, seisoi Pablo.
Riemuhuuto: "Veljeni!" kaikui muurikäytävissä. Hän nousi, mutta silloin Tamay tarttui hänen käteensä raivoisasti ja raastoi hänet mukaansa. "Ammu vain, ei satu minuun vaan sisareesi."
Pablo seisoi kangistuneena.
Pitäen pelosta mykistynyttä Mariaa suojanaan liikkui Tamay, ennenkuin hämmästynyt Pablo ennätti arvata hänen aikeensa, muutamia askelia ja katosi neito käsissään muurinkulmauksen taakse.
Kauhusta huudahtaen Pablo syöksyi jäljestä käytävään, jota myöten
Tamay pakeni Maria käsivarsillaan.
Käytävässä vallitsi synkkä hämärä, jossa Pablo parhaiksi erotti pakenijan varjomaisen hahmon.
Kuolemantuskassa eteenpäin rientäen hän ehti nurkalle ja näki vielä vilahduksen Marian valkoisesta puvusta katoavan vasemmalle.