Pablo iloitsi sydämestään siskonsa herttaisesta lavertelusta eikä raskinut mainita hänelle surusanomaa, että kenraali de Lerman oli kaatanut katala salamurhaaja. Mutta päivä alkoi laskea, ja yömajasta oli pidettävä huoli; hento, rasittunut tyttö ei voinut yöpyä täällä avotaivaan alla. Pablo kääntyi Tenangaan kysyen, mitä hän arveli parhaaksi.
"Näitkö puuman, herra?"
"Näin, ja sen äkillinen ilmestyminen pelasti donna Marian."
"Se oli sinun suojelushenkesi, herra, se varjeli sinulle sen, jota rakastat."
"Ja odotti minua näiden raunioiden läheisyydessä", vastasi Pablo hymyillen. "Mitä arvelet siitä, jos tehtäisiin donna Marialle yövuode noihin huoneisiin, ne ovat kuivia ja ilmavia?"
"Niin, herra, se ei ole enää Onnettomuuden talo, sitten kun sinun jalkasi astui siihen; minä tahdon kanssasi vartioida señoritan lepoa."
"Se on oikein, ystäväni. Hän on Tenanga, Mariquita, minun ja sinun ystäväsi; hän on pelastanut minun sekä sinun henkesi."
"Oi, kuinka sinä olet hyvä, Tenanga, me olemme sinulle iäti kiitollisia."
"Vaan menkäämme nyt alas, ennenkuin tulee hämärä."
"Niinkuin tahdot."