"Vihdoinkin toteutuu, mitä niin kauan olen tavoitellut. Mayat tulevat minun avukseni, vasten tahtoaankin he palvelevat minun etuani. Taistelematta he eivät käänny täältä takaisin. Nyt on vain saatava mahdollisimman suuri hyöty heidän väliintulostaan, kiinnitettävä heidät lujasti puolelleni. Jos minulla on vuoriheimot takanani, voin kyllä hyvin hoitaa Sarmienton, tuon kurjan zambon, joka julkenee olla olevinaan caballero. Abrahan!"
Vanha neekeri tuli näkyviin.
"Hevoseni ja vartijani, me lähdemme ratsastamaan."
Kohta sen jälkeen hän ratsasti pois viidenkymmenen ratsumiehen, neekerin ja muutamien palvelijain saattamana.
Pohjoisesta tulleet uutiset olivat tosia. Mayain kesken kulovalkean tavoin levinneen sanoman, että Hualpa, Jungunan poika, oli vangittu ja surmattu, otti koko pohjoinen maya-väestö vastaan vihasta huutaen. He olivat kaikki aseistettuja, Aranan toimesta, ja harjaantuneina sodankäynnissä Meksikoa vastaan he olivat hyvin järjestetyt pataljooniin ja eskadrooniin. Muutamassa päivässä riensi kahdeksantuhatta oivaa soturia etelää kohti kostamaan kuninkaitten jälkeläisten kuolemaa.
Arana, joka ei tahtonut eikä voinut uskoa, että Pablo olisi kohottanut kätensä Lermaa vastaan, oli voimaton hillitsemään myrskyä. Hänen täytyi antautua sen vietäväksi voidakseen torjua vielä suurempaa tuhoa. Pyörretuulen tavoin tempasi kansan raju kiihko hänet mukaansa; hän saattoi vain ohjata, ei enää pysäyttää. Arpa oli heitetty vierimään.
KUUDESTOISTA LUKU.
Kotiin paluu.
Ensimmäisten päivänsäteiden valaistessa Onnettomuuden taloa Pablo ja Tenanga nousivat levolta; molemmat astuivat ulos tähystämään, uhkasiko vaara miltään taholta. Kaikki oli hiljaista aamuauringon valossa, vuoristo mahtavassa yksinäisyydessään.
Tenanga viritti tulen, sillä korkealla paikalla ilma oli kylmähkö, ja toi ruokavarat esille. Vettä saatiin läheisestä lähteestä. Onneksi heillä oli vielä suklaapalojakin tarjottavana señoritalle.