"Niin, lapsesta saakka olemme olleet leikkitovereita ja ystäviä.
Kenties señora kuitenkin sallii kysyä donna Marian mieltä?"
Señora lähetti palvelijattaren kysymään señoritalta, tahtoiko ja voiko tämä nähdä intiaania.
Palvelijatar palasi pian ja sanoi: "Señorita on iloinen don Pablon tulosta."
Señoran viittauksesta hän johti sitten Pablon sisähuoneisiin, missä tämä tapasi Marian sohvalla lepäämässä vaipoilla peitettynä.
"Minä olen oikein sairas, Pablo", hän sanoi ojentaen tälle kätensä heikosti hymyillen.
Pablo tarttui siihen ja tunnusteli valtimoa. Marialla oli kuume, mutta ei sentään korkea.
"Se on hyvin ymmärrettävissä, Mariquita. Mielenliikutukset ja ponnistukset olivat sinulle liian vaikeita, mutta sinä voimistut pian jälleen."
"Minä toivon niin. Sinä aiot lähteä pois, rakas Pablo?"
"Niin, Mariquita, tahdon ilmoittaa niin pian kuin voin don Antoniolle ja donna Inezille, että heidän ei enää tarvitse itkeä lapsensa menetystä."
"Niin, Pablo, tee se, he ilostuvat siitä, ja sitten tule takaisin minua noutamaan, niin palaamme yhdessä del Rocaan."