Pablo hymyili hänelle vastaamatta.
"Vie vanhemmilleni paljon terveisiä ja sano heille, että señora Avila on ollut hyvin hyvä minulle. Tervehdi myös rakasta vanhaa isoisää; saat nähdä, mikä kelpo vanhus hän on."
"Varmaan." Nytkään Pablo ei tahtonut hänelle sanoa, että vanhus kaiken todennäköisyyden mukaan ei enää ollut elävien ilmoilla.
"Donna Maria ei saa itseään liiaksi rasittaa", sanoi señora, joka oli tullut huoneeseen, luoden Pabloon katseen, joka näytti kysyvän: "Etkö huomaa sopivaksi poistua?"
Pablo ojensi Marialle kätensä: "Siis olkoon onni kanssasi, Mariquita; toivon, että pian olet vanhempiesi luona."
"Jumala johtakoon tietäsi, rakas Pablo, varo pahoja ihmisiä, ja tule pian takaisin."
Pablo nyökäytti vielä päätään hänelle, kumarsi kylmän kohteliaasti talon rouvalle ja astui ulos huoneesta. Parvekkeella hän kohtasi señor Avilan, jo vanhanpuoleisen, kopeakatseisen herran.
"No, kunnon ruskea poikaseni, oletko sanonut hyvästi valtiattarellesi?"
"Ystävälleni, señor, olen kyllä."
Tilanomistaja katsoi häneen hyvin ihmeissään ja sanoi sitten istuutuen: "Voinko millään muulla olla sinulle avuksi?"