Pablo kumarsi.
"Kenraali Arana?"
Tämä ratsasti lähemmäksi.
"Olen iloinen saadessani tutustua teihin, kuultuani teistä niin paljon hyvää varsinkin ystävältäni Callegolta."
Espanjalaiset upseerit näkivät hämmästyksekseen Pablon uljaan, ritarillisen olennon ja hänen rinnallaan Aranan arvokkaan soturihahmon.
"Isänmaallemme paljon merkitsevä hetki tuo meidät tässä kohtaamaan toisiamme, señor Reynador. Minä olen vielä vanhoilla päivilläni tarttunut aseisiin isänmaan vaatiessa, olen käynyt vaikeata taistelua, ja nyt, Chamulpon liityttyä kapinallisiin, olen vaarassa joutua tappiolle."
Pablo, jossa vanhan sotapäällikön ylevä arvokkuus herätti syvää kunnioitusta ja jonka vihaa lauhdutti tällainen vastaanotto upseerien nähden, vaikeni.
"Tahdotteko, señor Reynador, että kapinalliset, jotka ilmankin ovat peittäneet tämän poloisen maan verellä ja raunioilla, että satamakaupunkien roistoväki, rotumme hylkiöt, lopullisesti voittavat, niin teidän tarvitsee vain vetää pois se mahtava sotavoima, jota johdatte, ja minä en enää voi pitää puoliani ylivoimaa vastaan. Guatemalan kohtalo on silloin ratkaistu. Te näette, että olen täysin avomielinen teitä kohtaan; caballero puhuu caballerolle."
"Teidän ylhäisyytenne", sanoi Pablo, "mayat, jotka tuolla seisovat aseissa, ovat saapuneet tänne kiintymyksestä minuun, kuningassukunsa viimeiseen vesaan. Minä en voi ilman muuta panna alttiiksi heidän vertaan enkä sitä tee, ellei intiaanien asemaa tässä maassa paranneta."
"Puhukaa."