Pablo johti ratsumiehet sinne, mihin Arana määräsi.
Kaikki maya-joukot marssivat nyt esiin äänettömän kuuliaisina kuin intiaanit ainakin.
Tykin jyske yltyi yhä siellä, missä Lerma taisteli, ja pyssyt paukkuivat lakkaamatta.
Chamulpon väki oli peräytynyt. Arana ajatti sitä heikosti takaa ja kohdisti koko voimansa siihen kukkulaan, jota hän äsken oli Pablolle osoittanut.
Sille ilmestyi vahvoja jalkaväkijoukkoja ja kuusitykkinen patteri. Sarmiento tiesi hyvin, että tämä kumpu esti mayoja ajoissa yhtymästä condeen, ja toivoi valloittavansa tämän, ennenkuin Arana ehti apuun. Sitten hän kyllä oli suoriutuva mayoista, joilla sitäpaitsi oli Chamulpo vastassaan. Mayain nopea taisteluun sekaantuminen samoinkuin se, että hän kohtasi conden joukot taistelujärjestyksessä, oli hänelle yllätys, joka pakotti sitä pikemmin valtaamaan kukkulan.
Pablo ratsumiehineen pysähtyi taustalle. Huomatessaan, miten vaarallinen kukkulan joutuminen vihollisen valtaan oli ja miten tulisesti taisteltiin leirin ympärillä, jota vastaan Sarmiento teki hurjia hyökkäyksiä, hän päätti ratsuhyökkäyksellä vallata kukkulan.
"Mayat!" hän huusi ratsumiehilleen, "tuo kukkula on vallattava".
Kumea riemuhuuto vastasi ruskeain ratsumiesten riveistä, ja harjaantunut väki järjestyi miltei komentamatta leveään hyökkäysrintamaan.
Liian myöhään älyttiin kukkulalla heidän uhkapäinen aikeensa. Siellä oli tykit suunnattu kohtaamaan odotettua jalkaväen rynnäkköä, nyt koetettiin niitä kiireesti kääntää.
Jo lähtivät Pablon eskadroonat liikkeelle.