Kukkulalla joutuivat tykit valjashevosineen epäjärjestykseen, kun niitä yritettiin kääntää. Kiireesti juoksi pyssymiehiä sille sivustalle, jolta ratsuhyökkäys uhkasi.
Mutta mayain ratsurintama, Pablo etumaisena, vanha sotamerkki päitten päällä, kiiti piittaamatta vihollisten huonosti tähdätystä tulesta riemuhuudoin rinnettä ylös.
"Ala! Ala!" kaikuu sotahuuto. He ovat jo harjalla, kolmena osastona he syöksyvät vihollisriveihin hakaten ja ratsastaen kaikki kumoon.
"Ala! Ala!" Tykkimiehet hyppäävät vetohevosten selkään ja lähtevät karkuun, hurjasti paeten syöksyy jalkaväki pois julmistuneet mayat kintereillään.
Pakenevan jalkaväen sivulle ilmestyvät maya-pataljoonat suunnaten tulensa siihen; silloin ei enää mikään voi pysähdyttää silmitöntä pakoa.
Conde oli nähnyt uhkarohkean ratsurynnäkön, joka suoritettiin niin loistavasti; hän käytti suotuisaa tuokiota hyväkseen ja yhtyi nyt koko voimallaan hyökkäämään.
Mayain kiivas tuli läheni yhä, jo kokoontuivat Pablon ratsumiehet uuteen rynnäkköön. Silloin Sarmiento näki, että kaikki oli mennyttä, ja kääntyi ratsuväkineen kiireesti pakoon. Conden peitsimiehet ajoivat häntä takaa.
Vastarinta oli lakannut, kaikki pakenivat henkensä edestä. Tykit jäivät paikoilleen, tykkiväki juoksi tiehensä; vastustajat oli kokonaan muserrettu ja vaarallinen kapina lopetettu yhdellä iskulla.
Tien vierellä Pablo näki ryhmän sotureitaan erään kaatuneen ympärillä. Hän ratsasti lähemmäksi ja tunsi kaatuneen. Se oli Tanub, joka jousi kädessä kummallisessa sota-asussaan lepäsi pää erään mayasoturin polven varassa.
Pablo hypähti ratsultaan ja astui luo.