"Kenties he tahtovat saada joukkoonsa jonkun heimolaisistaan, joka on sinun hyvyydestäsi, don Antonio, kasvatettu vanhojen kristittyjen kaikessa viisaudessa", sanoi señor de Mendez hiukan ivallisesti. "Pyh, d'Irala, mitä tämä kaikki nyt meitä liikuttaa? Sarmienton kapina antaa meille paljon enemmän ajattelemista. Ellei sitä rosvopäällikköä heti ensi hyökkäyksessä kukisteta, leikkaavat he meiltä kaikilta kurkun poikki. Minun täytyy nyt lähteä kotimatkalle, don Antonio; kenties ovat mayat käyneet minuakin tervehtimässä. Heti kun olen saanut kuulla uutisia, annan teille tiedon niistä."
Fonseca ilmoitti myöskin haluavansa lähteä kotiin, ja heti sen jälkeen molemmat herrat ratsastivat palvelijoineen kartanosta.
Don Antonio, jota ei Tamayn, metsästäjän, käytös miellyttänyt, käski hänen poistua. Hän oli varma siitä, että tämä yhtä hyvin kuin molemmat paimenetkin oli ollut selvillä siitä, mitä heimoa vieraat intiaanit olivat olleet, sitä suuremmalla syyllä, kun Tamay itse oli alkuasukas ja todennäköisesti maya, vaikka puhuikin xinkain kieltä. Tämä herätti kartanonomistajan epäluuloa.
Kun hän oli jäänyt kolmen kesken vaquerojensa kanssa, hän sanoi: "Mitä meidän tulee tehdä, miehet, päästäksemme selville pojan kohtalosta ja toimittaaksemme hänelle apua? Mitä sinä, Pepe, arvelet?"
"Minä luulen nyt myöskin, että mayojen käynti koski yksinomaan don
Pabloa."
"Selitä minulle jokin syy. Pablohan joutui jo lapsena minulle ja on elänyt neljätoista vuotta kodissani."
"Tiedän sen, herra. Mutta etkö koskaan ole kuullut nagualista?"
"Nimen olen joskus kuullut, mutta en muuta."
"Se on salainen liitto, joka on hyvin levinnyt mayojen kesken. He tuntevat toisensa salaisista merkeistä, heillä on salaperäisiä menoja, he ovat kaikkien kristittyjen ja valkoihoisten vihollisia. Minä luulen, että don Pablo on maya, hänellä on salaperäinen merkki rinnassaan, ja nuo ihmiset ovat jostakin syystä tulleet häntä hakemaan. Se on minun luuloni asiasta."
"Mutta kuinka he olisivat saaneet tietää…?"