Intiaanit olivat laskeneet hänet maahan, niin että hänen selkänsä nojasi puuhun; tässä asennossa hän avasi silmänsä.
Hän ei ollut haavoittunut, paksu huopahattu oli suojellut päätä.
Hän harkitsi asemaansa ja huomasi olevansa vanki. Vapautta rakastavan nuorukaisen kauniille kasvoille levisi ylpeä ilme, joka oli hänelle ominainen, niin pian kuin joku häntä loukkasi tai uhkasi.
Häntä ympäröivien miesten ilmeissä ei ollut mitään vihamielistä; pikemmin saattoi nähdä jonkinlaista ihailua noilla tummilla, raaoilla kasvoilla.
Pablon hoikka vartalo, komea puku, kiiltävät ratsastussaappaat, helmikirjontainen vyö, jalopiirteiset, nyt uhmailevan ylpeät kasvot herättivät ihailua. Rosvomaisten miesten silmissä oli kaunis, komeasti puettu nuorukainen kuin jalo vesa heidän heimopuustaan.
Vanhanpuoleinen mies, jonka kasvonpiirteet olivat tylyt, astui Pablon luo ja sanoi mayankielellä: "Meidän täytyy viedä sinut pois; teet hyvin, jos vaieten alistut kohtaloosi, muuten täytyy minun käyttää kovempia pakkokeinoja."
"Jos haluat minun sinua ymmärtävän, ladron [= rosvo], pitää sinun puhutella minua espanjankielellä."
"Kuinka? Etkö olekaan maya?" kysyi mies espanjaksi.
"Olen niinkin, ja saat sen kyllä vielä kokea."
"Älä uhkaile, sinä olet vallassani."