"Pysy sinä ylhäällä, Francisco, ja pidä tasankoa tarkoin silmällä.
Minä menen näyttämään löytöäni señoralle."
Poika käsivarrellaan hän astui alas laaksoon ja tuli aukeamalle, missä seisoskeli joitakin hevosia ja muuleja. Intiaanivaimon vieressä istui nuori nainen pidellen sylissään pientä, vain muutaman kuukauden ikäistä lasta.
Kaksi neekeriä ja intiaani ruokkivat eläimiä ja juottivat niitä lähteestä.
"Tuotko metsänriistaa, Diego?"
"Kyllä, rakkaani, vieläpä harvinaista, katsohan!"
"Mitä kannat käsivarrellasi, ethän toki —?"
"Ei, ei ruskeata puumaa, vaan ruskeata ihmislasta — katso!"
Näin sanoen hän avasi vaipan ja laski maahan pienen intiaanipojan, joka ajasti loi silmänsä valkeaan naiseen.
"Hyvä Jumala, mitä tämä merkitsee? Lapsi, tässä erämaassa? Täällä asuu siis ihmisiä."
"Ei ainoatakaan ihmistä penikulmien säteellä; tämän voi selittää vain siten, että ratsastajat, jotka Francisco näki, ovat unohtaneet lapsen tänne."