"Ole varovainen, mayat kantavat sydämessään kuninkaansa sukua."
Kazike päästi kirouksen. "Tuo poika tänne, minä tahdon hänet nähdä. Käske sotamiesten marssia pois ja poistu sinäkin seuralaisinesi heti, kun nulikka on luonani."
"Kuten käsket, mutta — ole varovainen, herra."
Näin sanoen hän lähti ulos sotamiesten luo.
Pablo näki, miten sotamiehet äkkiä hälytettiin liikkeelle ja marssivat pois. Kun he olivat kadonneet metsään, vietiin Pablo taloon. Sisällä päästi johtaja hänen jalkansa siteistä ja saattoi hänet päällikön huoneeseen.
Pablo näki edessään kookkaan, vantteran miehen, jonka ruskeat kasvot ilmaisivat kovuutta ja julmuutta. Uhkaavasti loi tämä jo vanhanpuoleinen mies katseensa Pabloon, joka levollisena seisoi hänen edessään. Miehen ulkonäössä oli jotakin peloittavaa ja samalla hullunkurista. Vaikka hän olikin pukeutunut pumpulipaitaan ja housuihin, kuten vakinaisille asuinpaikoille asettuneet intiaanit, vaikka hänen jalkansa pistivät esiin kömpelöistä kengistä, oli hän kuitenkin kiskonut leveille hartioilleen kauhtuneen asetakin, joka oli hänelle ahdas eikä mennyt kiinni rinnan kohdalta. Elleivät kasvot olisi olleet niin kauhua herättävät, olisi mies huolimatta raskaasta ratsumiekasta, joka riippui hänen vyöllään, saanut Pablon hilpeästi nauramaan; mutta Chamulpon julma, tiikerimäinen katse oli omiaan tappamaan kaiken sopimattoman hilpeyden oireet. Kasvot olivat rumat ja muodottomat, mutta niissä oli kesytöntä tarmoa, joka vaikutti miltei pelättävältä. Mutta Pablo, jonka sydämessä kiehui viha hänen osakseen tulleen kohtelun takia, katseli pelkoa tuntematta uhmaten häneen.
"Kuka sinä olet?" kysyi mies hetkisen kuluttua karkealla äänellä.
Levollisesti vastasi nuorukainen: "Sinä tiedät sen paremmin kuin minä."
"Minä irroitan kyllä kielesi siteet, sinä pöllö, sinä."
Ylenkatseellisesti Pablo kohautti olkapäitään.