"Meidän täytyy mennä maan alle, Jungunan poika."
"Minä menen minne sinäkin, ystäväni!"
"Älä pelkää."
"En pelkää mitään; mene!"
"Ojenna minulle kätesi, tässä on portaat." Molemmat astuivat pimeään aukkoon ja laskeutuivat kiemurtelevaa tietä alas noin viisikymmentä porrasta. Sitten Tenanga pysähtyi.
Vallitsi hiljaisuus ja synkkä pimeys. Ei hiiskahdustakaan yläilmoista tunkeutunut tänne.
Nuori maya sytytti tulitikulla tervaksisen männynsäleen, jonka kolkko loimu valaisi vain lähimmän ympäristön.
Pablo näki luonnon muodostaman kallioluolan. Hänen jalkainsa juuressa oli vesilätäkkö, jonka ääressä oli muutamia saviastioita. Pimeä käytävä johti toisiin maanalaisiin kammioihin.
"Sano minulle, pelastajani ja ystäväni, missä olemme?" kysyi Pablo hiljaa.
"Syvyyden lähteellä. Täältä noutivat vuosisatoja sitten kansalaisemme vettä; katso, tuossa on vielä heidän ruukkujansa. Ei kukaan ole sen koommin niihin koskenut."