"Ihmeellistä", sanoi Pablo kummastelevalla äänellä.
"He kävivät täällä luultavasti vain hädän hetkellä, kun viholliset väijyivät ulkopuolella; tällaisia lähteitä on useissa paikoin maatamme."
"Ja sen jälkeen kuin kansani kukistettiin, ei näitä maanalaisia lähteitä ole käytetty. Ihmiset eivät enää uskalla lähestyä luolaa, he luulevat pahojen henkien täällä majailevan. Paitsi kazikea olemme ainoastaan isäni ja minä käyneet tässä luolassa. Vain harvat tuntevat sisäänkäytävän, ja hekin kammoavat ja pakenevat sitä."
"Mitä kazike täällä tekee?"
"Tämä on hänen salainen piilopaikkansa. Isästä poikaan on aina periytynyt ikivanhan kellarin salaisuus, jonka sinäkin nyt olet oppinut tuntemaan. Minun isäni sai sen tietää Chamulpolta ja minä häneltä. Tule, kuninkaitten jälkeläinen, tule katsomaan."
Hän kulki palava tervaslastu kädessään viereiseen luolaan.
Hämmästyksekseen Pablo huomasi, että se oli sisustettu asuttavaksi. Oli kaappeja, arkkuja, vuode. Seinillä riippui vaatteita, satuloita, suitsia, suopunkeja; kaikkialla oli aseita: pyssyjä, peitsiä, miekkoja.
"Näet", sanoi Tenanga, "että kazike on laittanut itselleen asunnon tänne. Sinun pitää nyt lainata häneltä pyssy ja metsästyspuku; hänellä on mainioita aseita, joita hän on saanut amerikkalaisilta."
Pablo valitsi kaksipiippuisen luodikon, tarkasti sitä ja painoi sen poskelleen. Se oli hyvää tekoa ja sopi hänelle mainiosti.
"Varusta itsesi ampumatarpeilla, Jungunan poika; tuolla on luoteja, ruutia, sytyttimiä", puhui Tenanga osoittaen erästä arkkua. "Minä haen sinulle vaatteita." Sillä aikaa kuin Pablo haki itselleen ampumatarpeita, otti Tenanga hänelle seinältä metsästyspaidan ja valitsi kevyet nahkakengät ja pehmeästä lehmännahasta tehdyt korkeat säärystimet. "Vaihda vaatteita, valtias, ja laskeudu levolle. Huomenna tarvitset voimia."