"Jäämmekö tänne yöksi?"
"Kunnes tähdet alkavat kalveta; meidän täytyy odottaa päivää voidaksemme liikkua metsässä."
Pablo pukeutui upo uuteen, kauniiseen ja intiaanitapaan koristeltuun metsästyspaitaan. Tenanga riisui häneltä saappaat, sitoi toimeliaasti hänen jalkoihinsa paulakengät ja sääriin pitkät säärystimet. Vyö, pieni lakki ja metsästyslaukku täydensivät puvun.
"Laskeudu nyt levolle, valtias, Tenanga valvoo vieressäsi."
Pablo oli todellakin sanomattoman väsynyt. Hän heittäytyi vuoteelle ja vaipui pian uneen. Tenanga istui hänen pääpohjissaan hyräillen kansansa ikivanhoja lauluja.
* * * * *
Kun loistavat tähdet alkoivat vaaleta, herätti nuori maya kuninkaitten jälkeläisen.
Pablo heräsi voimistuneena syvästä unestaan.
Hän katseli omituista, vain tervaspäreen valaisemaa ympäristöä ikäänkuin unelmaa, ja hänen mieleensä kuvastui kaukainen koti, hiljainen maakartano meren rannalla, don Antonio, lempeä señora, suloinen Mariquita; mutta samalla hän tunsi uudelleen rautakäden, joka oli tarttunut hänen nuoreen elämäänsä ja heittänyt hänet kuolemanvaaroihin. Pyhimykset olivat häntä auttaneet, ja hän kiitti heitä kaikesta sydämestään. Mutta kaikkia muita ajatuksia kirkkaampana kajasti tietoisuus, että hän polveutui suvusta, joka muinoin oli hallinnut maata ja jonka muistoa jälkipolvet yhä vielä pitivät pyhänä.
Joskin pahat voimat koettivat tuhota häntä, kuninkaitten jälkeläistä, tunsi hän vierellään kulkevan hyvän enkelin, joka suojellen levitti siipensä hänen ylitseen. Sillä aikaa kuin Pablo nukkui, oli Tenanga hävittänyt kaikki jäljet, joista olisi voinut päättää vieraitten majailleen tässä Chamulpon piilopaikassa. Nyt hän ojensi Pablolle suklaalevyn, jonka oli löytänyt Chamulpon varastosta, sekä maissileipää omasta metsästyslaukustaan; vedellä he sammuttivat janonsa. Tenanga täytti vielä ruutisarven ja luotipussin, otti palavan päreen ja virkkoi: "Jos suvaitset, valtias, niin lähdemme."