Pablo, joka näytti hyvin sotaiselta metsästyspuvussaan, kaksipiippuinen luodikko olallaan, mutta jonka luontaista soreutta ei karkea pukukaan voinut peittää, taivutti päätään suostumuksen merkiksi.
Tenanga astui portaita ylös ja sammutti päreen.
Oli vielä yö; pimeys ympäröi heitä heidän seisoessaan jättiläiskokoisten setri-, chicazamote- ja mahonkipuitten alla.
He astuivat raikkaaseen aamuilmaan. Tenanga oli vaihtanut omat jalkineensa Chamulpolta lainaamiinsa; hän oli kerrassaan mestari keksimään keinoja jälkienhakijain pettämiseksi, olihan hän itsekin taitava rastreador [= jälkienhakija] ja tiesi, kuinka oli meneteltävä, jotta ei Huntoh-urkkija saisi heistä selkoa.
Hän kulki edellä pensaikkojen lävitse, jotka olivat miltei läpipääsemättömät; mutta kokeneena metsänkävijänä hän ei käyttänyt tietä raivatakseen terävää veistään, hyvin tietäen, että se olisi herättänyt epäluuloja.
Päivä koitti, ja luonto heräsi unestaan. Papukaijat kirkuivat, pitkähäntäiset apinat hyppelivät oksatta oksalle, aamun suloiset laulajat kajahduttivat iloisia liverryksiään. Jättiläispuiden latvoja punasi aamuauringon kultainen hohde, mutta niiden juurella vallitsi hämärä, joka ei keskipäivälläkään väistynyt.
Tenanga astui eteenpäin rivakasti ja tottuneesti kuten ainakin metsäneläjä, noudattaen koko ajan suurta valppautta; hänen kintereillään seurasi notkein askelin Pablo, joka myöskin hyvin tunsi aarniometsän salaisuudet.
Kauas kaikista ihmisasunnoista johti heidän tiensä. Lintujen laulu oli jo kauan sitten vaiennut. Hämärän metsän syvää hiljaisuutta häiritsi vain silloin tällöin jokin ohitse kiitävä iguana [= iso, syötävä sisilisko] tai puuhun kiipeävä tlamototlis [= pieni orava].
Nuorukaiset, jotka kumpikin olivat poikkeuksellisen jänteviä ja harjaantuneita, astuivat yhtä mittaa, kunnes helle kävi rasittavaksi; silloin he istuivat lepäämään erään lähteen reunalle. Tenanga ei ollut matkalla jättänyt käyttämättä mitään mahdollista varokeinoa vaikeuttaakseen takaa ajoa, niin suuresti hän pelkäsi zapotekia.
* * * * *