"Siinä tapauksessa, mylord, sallikaa minun sanoa, että olisitte tehnyt paljoa paremmin harrastaessanne vain lakien laatimista ja jättäessänne vähemmän huomattavien ihmisten, sellaisten kuin tässä minun takanani olevat, tehtäväksi huolehtia siitä, miten niitä täytetään. Kukin hoitakoon asiansa, sanotaan. Takaan, ettemme millään tavoin vahingoita teitä, mylord, koska ette ole käyttäneet muita aseita kuin sanoja meitä vastaan, mutta meidän täytyy saattaa teidät kykenemättömiksi meitä vahingoittamaan. Peräkannelle, pojat! Nyt, mylord, vastustus on turhaa; meitä on kaksi kertaa enemmän kuin teitä, ja te olette tavanneet voittajanne."
Loordi B. ja mr. Stewart käsittivät olevansa kovin ikävässä asemassa.
"Tehkää kuten tahdotte", sanoi mr. Stewart, "mutta muistakaa, että tulliveneet tulevat yhä lähemmäksi."
"Katsokaapa, sir, näkyykö enää tullikutteria?" sanoi Pickersgill.
Stewart katsoi siihen suuntaan, missä tullikutterin piti olla, ja huomasi, että se oli hävinnyt sumuun.
"Viiden minuutin kuluttua, sir, ovat veneetkin kadonneet näkyvistä, ja samoin käy teidänkin aluksenne. Meillä ei ole mitään pelättävänä niitten puolelta."
"On tosiaan, mylord, parasta, että lähdemme takaisin", esitti mr.
Stewart käsittäen, että Pickersgill oli oikeassa.
"Pyydän anteeksi, mutta te ette siirry huvipurteenne niin pian kuin nähtävästi nyt tahtoisitte. Ottakaa airot veneestä, pojat, ja heittäkää niille pari melaa, joiden avulla he voivat päästä rannalle. Samalla paiskatkaa nurin ensimäinen, joka vain yrittääkin asettua vastarintaan. Ette ehkä, mylord, ole selvillä siitä, että olette yrittänyt harjoittaa merirosvousta avoimella ulapalla?"
Stewart loi katseensa loordiin. Väite oli tosi kylläkin.
Huvipurren miehet eivät voineet tehdä vastarintaa; airot otettiin veneestä ja miehet laskettiin taas sinne.