"Lupaan sen, Amine, koska sitä niin välttämättä haluat. En voi kieltää sinulta mitään, vaikka aavistus sanookin minulle, että onnemme on mennyttä. En ole mikään kaukonäkijä, mutta koska olen kummallisella tavalla yhteydessä tämän ja tulevan maailman kanssa, tuntuu minusta, että pieni osa tulevaisuudestakin on tiedossani. Olen antanut sinulle lupaukseni, Amine, mutta toivon voivani peruuttaa sen."
"Jos joudumme perikatoon, Filip, on se kohtalomme, emmekä voi sitä välttää."
"Amine, meille on annettu vapaa tahto toimia, ja senvuoksi onkin kohtalomme osaksi omissa käsissämme."
"Niin, sellaista uskoa tyrkytti isä Seysenkin minulle, mutta hänen todistelujaan en ymmärtänyt. Toivon, että uskontonne olisi yksinkertaisempi. Tähän saakka on tuo hyvä mies — sillä hän on todellakin hyvä — onnistunut vain herättämään epäluuloni."
"Niiden avulla rupeat sinä vielä uskomaankin, Amine."
"Ehkä, mutta mielestäni edistyn hyvin huonosti. Lähdetään jo kotiin,
Filip. Sinun pitää matkustaa Amsterdamiin ja minä tulen mukaasi.
Aminesi hymyn pitää ainakin lohduttaa sinua päivän vaivojen jälkeen
ennen matkustamistasi. Eikö niin?"
"Kyllä, rakkaani. Aioin ehdottaakin sitä sinulle. Ihmettelen kuitenkin suuresti, miten Schriften voi tulla tänne. Totta on, etten nähnyt hänen ruumistaan, mutta hänen pelastuksensa tuntuu minusta sentään ihmeelliseltä. Missä hän on mahtanutkaan olla? Mitä luulet, Amine?"
"Samaa kuin ennenkin. Hän on pahasilmäinen pahahenki, joka jostakin syystä on saanut luvan oleskella maailmassa ihmishaamussa. Hän liittyy varmasti jollakin tavoin kummalliseen kohtaloosi. Ah, kunpa minulla olisi äitini voimat! Mutta nythän unhotan, ettet salli minun puhua sellaisista asioista, Filip, ja minä vaikenenkin."
Filip ei vastannut ja vaipuneina omiin ajatuksiinsa palasivat he kotiin. Vaikka Filip oli jo tehnytkin päätöksensä, lähetti hän kuitenkin portugalilaisen papin hakemaan isä Seyseniä neuvotellakseen heidän kanssaan saamastaan kehoituksesta. Selitettyään heille vielä kerran kaikki Schriftenin kuolemaan liittyvät seikat meni hän Aminen luo jättäen nuo molemmat papit keskustelemaan. Kului pari tuntia, ennenkuin he kutsuivat Filipin puheilleen, ja silloin näytti isä Seysen Filipin mielestä olevan aivan pyörällä päästään.
"Poikani", hän sanoi, "emme ymmärrä ollenkaan, mitä meidän pitää ajatella. Olemme toivoneet, että käsityksemme tästä ihmeellisestä asiasta olisi oikea luullessamme paholaisen panneen sen toimeen, ja siinä tapauksessa olisivat rukouksemme ja messumme tehneet tyhjäksi hänen voimansa. Kirje ei luonnollisestikaan merkitse mitään, mutta sen tuojan ilmestyminen jälleen näkyviin on kysymys, jota emme voi niin vain sivuuttaa. Eikö ole kumminkin mahdollista, Filip, että hän on pelastunut samoin kuin tekin?"