Tuskinpa voidaan löytää maailmasta kolkompaa ja autiompaa seutua kuin tämä laivojen nykyinen olinpaikka oli. Rannalla ei näkynyt muuta kuin paljaita kallioita ruohonkorrenkaan pistämättä esille niiden välistä. Kauempaakin näkyvä maa oli yhtä synkän näköistä. Korkeammat kukkulat olivat jo lumen peitossa, vaikka talveen olikin vielä aikaa. Katsellessaan rantaa näki Filip, etteivät he olleet päässeet neljää penikulmaakaan paikasta, jonne päällikkö oli viety.
Hän käänsi jälleen katseensa amiraalilaivaan, mutta perääntyi säikähtyneenä nähdessään näyn, joka kauheudessaan voitti kaikki edelliset. Van der Hagenin, upseerin, jonka hän oli lähettänyt amiraalin luokse, ruumis riippui ison raa'an nokasta. "Hyvä Jumala, voiko tuollainen olla mahdollista?" huudahti hän suruissaan polkien kantta vihoissaan.
Vene oli jo paluumatkalla ja Filip odotti sen tuloa kärsimättömästi. Matruusit kiiruhtivat kannelle kertoen hengästyneinä amiraalin tuominneen luutnantin heti hirtettäväksi kuultuaan hänen selostuksensa ja saatuaan tietää hänen olleen silloin vahdissa. Amiraali oli käskenyt Filipin heti saapua luokseen, ja miehet ilmoittivat nähneensä toista silmukkaa laitettavan kuntoon raa'an toiseen päähän.
"Mutta ei teille, kapteeni!" huusivat he. "Se ei saa milloinkaan tapahtua ettekä te saa lähteä hänen puheilleen. Tahdomme puolustaa teitä viimeiseen hengenvetoomme asti."
Filip meni huolestuneena kajuuttaansa ajattelemaan mitä hänen pitäisi tehdä. Hän toivoi melkein olevansa tuon nuoren hirtetyn upseerin sijassa, mutta muistaessaan Aminen palasi hänen rohkeutensa takaisin.
Amiraali oli varmasti käyttänyt väärin valtaansa hirtättäessään nuoren upseerin, ja Filipin miettiessä, millaisiin toimenpiteihin hänen pitäisi ryhtyä, ilmoitettiin hänelle, että amiraali oli lähettänyt veneen hakemaan häntä. Filip meni kannelle upseeria vastaan ja upseeri ilmoitti hänelle amiraalin käskyn vaatien Filipiä luovuttamaan miekkansa, koska amiraali oli määrännyt hänet vangittavaksi.
"Ei, ei!" huusivat miehet. "Hän ei saa lähteä sinne. Haluamme puolustaa kapteeniamme niin tarmokkaasti kuin suinkin!"
"Vaiti, miehet!" huudahti Filip sanoen sitten upseerille:
"Ilmoittakaa amiraalille, että koska hän hirtättämällä tuon viattoman nuoren upseerin on tehnyt oikeusmurhan, en katso olevani enää hänen käskyjensä alainen. Aion ilmoittaa sekä oman että hänen rikoksensa yhtiön johtokunnalle, jonka palveluksessa me molemmat olemme, että hän saisi ansaitun rangaistuksensa. En aio lähteä hänen laivaansa antautuakseni hänen valtaansa, että hän saisi murhauttaa minut häpeällisesti, eikä meidän nyt sitäpaitsi sovikaan riidellä. Olemme kaikki haaksirikkoisia, meillä on niukalti ruokavaroja emmekä tiedä, milloin pääsemme täältä lähtemään. Jos hän suostuu hillitsemään vihansa, haluan auttaa häntä niin tarmokkaasti kuin suinkin, muuten en. Olette nyt kuullut vastaukseni, herra, ja voitte palata laivaanne."
Upseeri meni käymäsillalle, mutta huomasikin kaikkien miestensä poistuneen veneestä. He olivat nousseet laivaan kyselläkseen tarkemmin Dordrechtin matruuseilta, oliko heidän kuulemissaan huhuissa ollenkaan perää, ja ennenkuin heidät kutsuttiin takaisin veneeseen olivat he saaneetkin asianomaiset tiedot. He olivat nyt aivan samaa mieltä kuin Dordrechtinkin matruusit, että kummituslaivan näyttäytyminen, joka oli aiheuttanut tämän heidän nykyisen onnettomuutensa, oli rangaistus amiraalille hänen julmasta käyttäytymisestään päällikköraukkaa kohtaan.