Noin viikon kuluttua tuli vene Dordrechtin sivulle ja sen päällikkönä oli sama upseeri, joka kerran ennen oli lähetetty vangitsemaan Filipiä. Kun upseeri tuli kannelle, otti hän hatun päästään.
"Tunnustatte siis minut päälliköksenne?" sanoi Filip.
"Kyllä, herra. Ennen olitte te toinen komentaja, mutta nyt olette ensimmäinen, sillä amiraali on kuollut."
"Kuollutko?" huudahti Filip. "Mutta miten?"
"Hänet löydettiin kuolleena rannalta muutaman korkean kallion juurelta päällikön ruumis sylissään. Hän on luultavasti kävellessään tavannut päällikön, riitautunut hänen kanssaan ja he ovat sitten tapellessaan syöksyneet jyrkänteeltä alas."
Upseeri ilmoitti senkin, että Leijonan miehistöstäkin oli kuollut monta matruusia.
"Päällikköraukan ilmoitus toteutui siis kuitenkin", huomautti Filip Krantzille. "Monta muuta ja vieläpä amiraali itsekin on kuollut samaan aikaan kuin hänkin… rauha heidän sielulleen. Lähtekäämme nyt niin pian kuin suinkin tästä kauheasta paikasta."
Hän käski upseerin koota väkensä ja jäljellä olevat ruokatarpeet, ja ennenkuin ilta oli käsissä, olivat kaikki laivassa. Amiraalin ja päällikön ruumiit haudattiin vierekkäin ja seuraavana aamuna nostettiin ankkuri ja purjehdittiin myötätuulessa pois koko salmesta.
XIX.
Näytti siltä kuin heidän onnettomuutensa olisivat loppuneet noiden molempien johtajien surullisen kuoleman jälkeen. Dordrechtilta ei mennyt kuin muutamia päiviä Magalhaesin salmen loppuosan kulkemiseen. Taivas oli sininen ja meri melkein tyyni, kun he vihdoinkin ohjasivat laivansa Tyynelle merelle. Miehistönkin terveys ja mielenlaatu paranivat ja koska laivassa nyt oli tarpeeksi väkeä, täyttivät kaikki iloisesti tehtävänsä.