Vangeiksi joutuneiden espanjalaisten upseerien joukossa olivat nuo oletetut matkustajatkin, eikä neekerin kertomusta voitu siis enää epäilläkään. Risteilijät oli lähetetty Limasta ajamaan Filipiä takaa, ja koska heillä oli ollut niin suuri ylivoima, olivat he olleet melkein varmat voitostaan. Neuvoteltuaan hetkisen Krantzin kanssa päätti Filip vapauttaa korvetin ja kaikki vangit, koska korvetti oli melkoisesti vahingoittunut eivätkä kansat olleet sodassa keskenään. Niin tapahtuikin, ja Dordrecht suuntasi matkansa Bataviaa kohti ankkuroiden sen satamaan kolmen viikon kuluttua taistelusta. Hän tapasi siellä laivaston muutkin laivat, jotka olivat olleet siellä jo muutamia viikkoja, purkaneet lastinsa ja olivat nyt valmiit lähtemään takaisin Hollantiin. Filip lähetti niiden mukana selostuksen matkan tapahtumista, muuttaen sitten asumaan saman kauppiaan luo, joka oli osoittanut hänelle vieraanvaraisuutta ennenkin. Hän aikoi olla maissa koko sen ajan, mikä kuluisi Dordrechtin lastaamiseen.
XX.
Mutta puhukaamme nyt jälleen Aminesta, joka istuu samalla turvepenkillä kuin silloinkin, jolloin Schriften tuli häiritsemään hänen keskusteluaan Filipin kanssa. Hän on niin ajatuksissaan kuin hän tahtoisi palauttaa mieleensä kaiken entisen. "Ah, kunpa vain minulla olisi hallussani sellaiset voimat kuin äidilläni!" huudahti hän. "Olen unhottanut hänen neuvonsa kokonaan. En voi sietää näitä tuskia, en tätä tietämättömyyttä enkä noiden molempien pappien lapsellisuuksia." Lopulta hän nousi lähtien kotiinsa.
Isä Mathias ei ollut matkustanutkaan Lissaboniin. Alussa hän ei ollut onnistunut pääsemään mihinkään laivaan ja sitten myöhemmin oli hän kiitollisuudesta Filipiä kohtaan jäänyt Aminen luo, jonka vastenmielisyys kristinuskoa kohtaan näytti vain lisääntyvän. Hän kysyi usein neuvoa isä Seyseniltä ja lukemattomat kerrat kehoittivat nuo molemmat hyväätarkoittavat ukot Aminea, joka joskus kuuntelikin heitä vaitiollen, mutta joskus taasen väitteli heidän kanssaan rohkeasti. Hän omaksui mielellään kaiken kauniin, mutta silloin kun papit rupesivat puhumaan hänelle dogmeistaan, vaihtoi hän heti keskustelunaihetta. Tällainen kannusti vain isä Mathiasta suurempiin ponnistuksiin, sillä hän halusi mielellään kääntää ja pelastaa noin kauniin ja nuoren olennon. Hän et ajatellutkaan enää matkaansa, vaan käytti kaiken aikansa opettaakseen Aminea, joka vihdoin ikävystyi niin hänen alituiseen tunkeilemiseensa, ettei hän voinut sietää koko pappia läheisyydessäänkään.
Ajateltuamme tarkemmin emme voi ihmetelläkään, että Amine hylkäsi uskonnon, joka niin huonosti soveltui hänen omiin tarkoituksiinsa. Ihmisluonne on niin jäykkä, että se saa ottaa kaiken nöyryytensä avukseen voidakseen taipua Jumalankin tahtoon.
Amine muisti äitinsä osanneen paljon yliluonnollisia asioita ja olleen yhteydessä henkimaailman kanssa. Hän oli nähnyt äidin menestyksellisesti käyttävän taitoaan, mutta koska hän silloin oli ollut niin nuori, ei hän enää muistanut noita salaperäisiä valmistuksia, joiden avulla äiti oli onnistunut toteuttamaan aikeensa; ja nyt, kun hän koetti palauttaa muistiinsa nuo unhottamansa seikat, kehoitti isä Mathias innokkaasti häntä kääntymään uskoon, joka niin jyrkästi kielsi kaikki sellaiset temput. Hänen miehensä omituinen ja hirveä elämäntehtävä vahvisti hänen luuloaan, ettei yliluonnollisten voimien avuksikutsuminen ole luvatonta, eivätkä ne vastakkaiset syyt, joihin nuo melko tietämättömät kristinuskon tunnustajat vetosivat, voineet vaikuttaa Aminen voimakkaaseen ja päättäväiseen luonteeseen. Hän ei voinut uskoa sokeasti sellaista, joka soti hänen tervettä järkeään vastaan. Hän oli jo todistanut, että hänen äitinsä taito ei ollut mitään petkutusta koettaessaan sen voimaa Filipiin. Voivatko papit esittää sellaisia todistuksia? Eivät, ellei oteta huomioon noita alkukirjoja, joita he eivät antaneet hänen lukeakaan.
"Ah, omistaisinpa vain äitini tiedot!" toisti hän vieläkin kerran mennessään sisälle. "Silloin tietäisin, missä Filipini on tällä hetkellä. Jos minulla vain olisi samanlainen musta kuvastin, johon hänen käskystään katsoin kertoakseni hänelle sitten kaikki, mitä näin siinä liikkuvan. Kuinka hyvin muistankaan tuon ajan, jolloin isäni oli poissa ja minä katsoin kädessäni olevaan aineeseen kertoakseni hänelle sitten beduiinileiristä, kahakasta, ratsastajattomista hevosista ja hiekalle pudonneesta turbaanista!" Hän vaipui jälleen syviin ajatuksiin. "Niin", huudahti hän hetkisen kuluttua, "voit auttaa minua, äiti! Ilmoita minulle unessa taitosi, tyttäresi rukoilee sitä sinulta. Anna minun jälleen hieman ajatella. Sana… mikä olikaan tuo sana? Mikä tuon hengen nimi taasen olikaan? Turshoonko? Niin, luullakseni hänen niinensä oli Turshoon. Äiti, äiti, auta tytärtäsi!"
"Rukoiletko pyhää neitsyttä avuksesi, lapseni?" sanoi isä Mathias tullen huoneeseen juuri silloin kun Amine lausui nuo viimeiset sanansa. "Jos asia on niin, teit oikein, sillä hän voi ilmestyä sinulle unessa ja vahvistaa uskoasi."
"Rukoilin omaa henkien maailmassa olevaa äitiäni, hyvä isä", vastasi
Amine.
"Pelkään, ettei hän ole päässyt autuaitten joukkoon, koska hän oli pakana", sanoi pappi.