Niin luuli Filipkin ja hän miettikin senvuoksi, miten hän saisi aarteensa takaisin ja voisi samalla sammuttaa kostonjanonsa.
Ovi oli kuitenkin niin vahva, ettei hän voinut särkeä sitä, ja hän päättikin tyytyä, jos hän vain saa kalleutensa takaisin.
"Herra Poots", huusi hän, "jos vain annatte anastamanne kapineen takaisin, en tee teille mitään pahaa! Mutta ellette suostu pyyntööni, saatte maksaa hengellänne rikoksenne."
Poots kuuli kyllä hänen huutonsa, mutta kun hän päästyään turvaan oli tukahduttanut pelkonsa, ei hän voinut suostua luopumaan aarteesta. Hän toivoi Filipin lopulta kyllästyvän odottamiseen ja otaksui voivansa sitten järjestää asian maksamalla muutamia guldeneja, jotka köyhästä Filipistä tuntuisivat varmaankin jo suurelta omaisuudelta. Hän oli varma, että hän sitten joskus myöhemmin voi myydä pyhäinjäännöksen korkeasta hinnasta.
Kun Filip huomasi, ettei hänelle vastattu, soimasi hän lääkäriä aluksi kovasti ja päätti sitten sytyttää talon palamaan. Seinän vieressä oli halkoja ja sittenkuin hän oli hakenut heiniä muutamasta läheisyydessä olevasta suovasta, sulloi hän ne oven viereen yhteen kasaan ja latoi halot sille ja sytytti sitten nuotion tuleen. Ovi syttyi pian palamaan ja liekit alkoivat jo nuoleskella rakennuksen muitakin puuosia.
"Nyt saat tuntea kostoni voiman, sinä varas ja ruumiinryöstäjä!" huusi Filip. "Jos jäätte rakennukseen, kuolette liekkeihin, mutta jos poistutte sieltä, tapan teidät."
Filip oli tuskin saanut tämän sanotuksi, kun muudan yläkerran ikkuna, joka oli kauimpana ovesta, aukeni.
"Ahaa, nyt te tulette vihdoinkin pyytämään armoa", huusi hän, mutta vaikeni äkkiä, sillä tuon pienen saiturin asemesta näki hän edessään mitä miellyttävimmän seitsentoistavuotiaan tytön kuin ilmestyksen. Hänen letitetty musta tukkansa oli kierretty sievästi pään ympärille, hänen silmänsä olivat tummat ja lempeät, valkoinen otsa oli korkea, poskissa olivat pienet hymykuopat, nenä oli kauniisti muodostunut ja suora ja huulet punaiset ja täyteläiset. Viehättävämpiä kasvoja voi tuskin olla olemassakaan, sillä ne muistuttivat noista pyhimyksistä, joita kuuluisimmat maalarimme ovat joskus onnistuneet kuvaamaan. Vaikka liekit kohosivatkin ikkunaa kohti ja savu pimensi ilman, pakotti hänen rauhallinen olentonsa katselijaa ajattelemaan jotakin roviolla poltettavaa naismarttyyria.
"Mitä haluattekaan, raivostunut nuorukainen?" kysyi hän tyynesti.
"Miksi tahdotte tappaa kaikki tämän talon asukkaat?"
Filip seisoi hetkisen paikoillaan vastaamatta, mutta sitten hän käsitti äkkiä, millaisen rakastettavan olennon hän kostonhimossaan oli uhraamaisillaan. Hän unhotti kaiken muun, paitsi vaaran, joka uhkasi tyttöä, ja heitteli heti palavat halot tielle, jossa ne pian sammuivat, ja nakkeli oveen suuria multakokkareita sammuttaakseen liekit, jotka eivät olleetkaan vielä paljon vahingoittaneet paksuja tammilautoja. Nuori tyttö katseli hänen hommiaan vaitiollen.