Syötyään pystyttivät he pienen teltan rannalle, ja kun ilta tuli, paneutuivat he väsyneinä levolle miesten vahtiessa rahojaan, etteivät toverit niitä varastaisi. Filip nukkui raskaasti uneksien Aminesta. Hän oli näkevinään, miten Schriften-roisto jälleen kiipesi lautalle ja istuutui Aminen viereen. Kuunneltuaan hetkisen hänen pirullista nauruaan hyppäsi Amine mereen päästäkseen eroon luotsista ja hetkisen kuluttua oli Filip näkevinään hänen kävelevän vahingoittumattomana rannalla, sillä vesi, joka ei tavallisesti säästä ketään, oli säästänyt hänet. Filip koetti päästä hänen luokseen, mutta joku tuntematon voima teki hänen yrityksensä tyhjiksi. Amine viittasi kädellään ja sanoi: "Näemme toisemme vielä, Filip. Niin, vielä kerran saamme puhutella toisiamme tässä maailmassa."
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun Krantz noustuaan herätti Filipin. He söivät muutamia kookospähkinöitä aamiaisekseen. Filip ei puhunut sanaakaan, vaan muisteli untaan, joka oli lohduttanut häntä hieman. "Tapaamme siis vielä", ajatteli hän. "Niin, ainakin kerran vielä saamme nähdä toisemme. Kiitän sinua, Jumala!"
Miehet tulivat rahanhimossaan vähitellen hyvin riitaisiksi ja kun he viikon kuluttua oppivat valmistamaan pähkinöistä juovuttavaa juomaa, muuttui elämä melkein sietämättömäksi. He pelasivat rahoistaan, joivat ja tappelivat ja käyttäytyivät kuin mielettömät. Filip ja Krantz rakensivat nyt kaikessa hiljaisuudessa lautan varustaen sen kookospähkinöillä, ja olivat valmiit lähtemään saarelta heti kun sellainen tappelu alkaisi miesten kesken, että se loppuisi onnettomasti. Vihdoin heidän odotuksensa toteutuikin, sillä miehet olivat kerran niin päissään, että raivostuttuaan tappoivat toisensa viimeiseen mieheen. Filip ja Krantz katselivat lautaltaan taistelua ja nousivat maihin haudaten kuolleet. Kaivettuaan kuopan muutaman palmun juurelle piilottivat he rahat siihen merkiten paikan. He erottivat kuitenkin aarteesta viisisataa kultarahaa vieden ne lautalle ja ommellen ne vaatteihinsa jonkun mahdollisen tulevan tarpeen varalta.
Seuraavana aamuna nostivat he purjeen poistuen saarelta. Onko meidän pakko ilmoittaa, mihin suuntaan he purjehtivat? Tietysti sinnepäin, missä he viimeisen kerran olivat nähneet lautan ja Aminen.
XXVI.
Lautta näytti täyttävän tarkoituksensa ja vaikka se ei kyntänytkään laineita nopeasti, totteli se kuitenkin peräsintä, niin että sitä voitiin hoitaa. Filip ja Krantz painoivat tarkkaan mieleensä kaikki huomattavimmat merkit löytääkseen saaren tarpeen vaatiessa. Virran avulla kulkivat he hyvää vauhtia etelään päin tarkastaakseen sillä suunnalla olevan suuren saaren. Heidän matkansa tarkoitus oli, paitsi Aminen etsimistä, suunnan tutkiminenkin, missä päin Ternate sijaitsi, sillä he tiesivät tuon saaren kuninkaan käyvän sotaa portugalilaisia vastaan. Portugalilaiset olivat perustaneet siirtolan ja rakentaneet linnoituksen Tidoriin, joka ei ollut kaukana tuosta edellämainitusta saaresta. Sieltä toivoivat he pääsevänsä Bantamiin jossakin kiinalaisessa aluksessa.
iltapäivällä lähestyivät he tuota suurta saarta saapuen pian rantaan. Filip katseli kaikille suunnille toivoen näkevänsä joitakin merkkejä Aminen lautasta, mutta ei huomannut ainoatakaan sellaista eikä asukkaitakaan.
He purjehtivat muutamaan pieneen tyyneen lahteen, ettei virta yöllä kuljettaisi heitä pois maan näkyvistä, ja jäivät sinne aamuun asti, jolloin he taasen nostivat purjeen jatkaen matkaansa. Krantz ohjasi lauttaa pitkällä salolla, jota he käyttivät peräsimenä, kun hän huomasi Filipin, joka ei pitkään aikaan ollut puhunut sanaakaan, ottavan kalleutensa poveltaan ja tarkkaavaisesti katselevan sitä.
"Onko siinä Aminen kuva, Filip?" kysyi hän.
"Ah, ei, tässä on vain kohtaloni", vastasi Filip ajattelematta mitä hän sanoi.