"Ei, isä, voin rukoilla paremmin täällä kannella. Pidän tällaisesta luonnonvoimien raivoamisesta ja katsellessani sitä nöyryytän mieleni ihailemaan sitä jumalallista olentoa, joka hallitsee myrskyn, antaa tuulien raivota ja hillitsee sen lopulta."
"Puhutte hyvin, tyttäreni, mutta kaikkivaltiasta ei pidä kunnioittaa ainoastaan hänen töissään, vaan häntä on rukoiltava yksinäisyydessä hartaasti ja uskoen. Oletteko seurannut antamiani määräyksiä? Oletteko sydämessänne kunnioittanut niitä jumalallisia totuuksia, jotka olen paljastanut teille?"
"Olen koettanut parastani, isä", vastasi Amine kääntyen pois ja katsellen aaltoja.
"Oletteko rukoillut pyhää neitsyttä ja pyhimyksiä, noita sellaisten syntisten välimiehiä kuin tekin olette?"
Amine ei vastannut. Hän ei halunnut ärsyttää pappia, mutta ei halunnut valehdellakaan.
"Vastatkaa minulle, tyttäreni", sanoi pappi ankarasti.
"Isä, olen rukoillut vain Jumalaa, kristittyjen ja maailman kaikkeuden herraa."
"Sellainen, joka uskoo kaikkea, ei usko mitään, nuori vaimo. Ajattelinkin juuri sitä. Huomasin äsken halveksivan hymynne. Miksi hymyilitte?"
"Hymyilin vain omille ajatuksilleni, isä."
"Sanokaa mieluummin: Noiden toisten lujalle uskolle." Amine ei vastannut.