Mutta tähän huoneeseen kootut vangit eivät kuuluneet kuolemaantuomittuihin. Niiden, joille annettiin sanbenitot, piti vain olla mukana juhlakulkueessa ja saada lievä rangaistus. Samarioihin puetut olivat kyllä tuomittuja, mutta heidän tunnustuksensa oli pelastanut heidät kuluttavasta tulesta. Heidän puvussaan olevat liekit olivat ylösalaisin merkiksi, ettei heitä polteta, mutta nuo onnettomat eivät tienneet siitä mitään, vaan odottivat vapisten hirmuista kuolemaansa.
Toiseen vieressäolevaan samanlaiseen huoneeseen oli naisvangit koottu. Oli kumminkin olemassa vielä kolmaskin pienempi huone, joka oli varattu roviolla poltettaville. Aminekin vietiin sinne ja hän näki siellä seitsemän muuta samanlaisiin vaatteihin puettua vankia. Niiden joukossa oli vain pari eurooppalaista ja muut olivat neekeriorjia. Kullakin oli pappi mukanaan ja he kuuntelivat hartaina heidän kehoituksiaan. Eräs munkki lähestyi Amineakin, mutta Amine viittasi kädellään, että hän menisi tiehensä. Vartijain päällikkö toi nyt heillekin puvut. Ne olivat samarioja, jotka siten erosivat muista sellaisista, että liekit niissä oli maalattu oikeinpäin. Heille annettiin vielä sokerikeon muotoiset liekeillä koristellut päähineet ja pitkät vahakynttilät käteen.
Sittenkuin Amine ja muut tuomitut olivat saaneet nämä kauheat puvut, saivat he odottaa monta tuntia, ennenkuin kulkue lähti liikkeelle, sillä vartijat olivat herättäneet heidät noin kello kahden aikaan aamulla.
Aurinko paistoi kirkkaasti pyhän inkvisitionin jäsenten suureksi iloksi, sillä he olivat odottaneetkin kaunista ilmaa täksi päiväksi, jolloin he aikoivat ylläpitää kirkon kunniaa ja näyttää, kuinka perusteellisesti he noudattivat vapahtajan lempeätä oppia rakkaudesta, armeliaisuudesta ja anteeksiannosta. Laupias Jumala, pyhän inkvisitionin jäsenet eivät olleet ainoat, jotka iloitsivat siitä, vaan tuhannet muutkin, jotka olivat tulleet maan kaikilta kulmilta katsomaan tätä kauheata toimitusta. Toiset olivat todellakin saapuneet uskonvimmoissaan, mutta toiset vain ajattelemattomuudesta ja komeilemisen halusta. Ne kadut ja torit, joiden kautta juhlakulkueen piti edetä, täyttyivät jo varhain aamulla kirjavapukuisista ihmisistä. Kaikki parvekkeet ja ikkunat olivat täynnä juhlapukuisia herroja ja naisia, jotka odottivat kärsimättömästi vankiraukkojen tuloa.
Auringon noustessa alettiin soittaa tuomiokirkon suurta kelloa ja kaikki vangit vietiin suureen saliin järjestettäväksi juhlakulkueeseen. Suuren sisäänkäytävän vieressä olevalla valtaistuimella istui suurinkvisiittori ja hänen ympärillään Goan aatelisista mahtavimmat. Inkvisiittorin vieressä seisoi hänen sihteerinsä, ja sitä mukaa kuin vangit kulkivat valtaistuimen ohi ja heidän nimensä huudettiin, huusi sihteeri jonkun aatelismiehen nimen, jolloin huudettu heti meni vangin viereen. Näitä henkilöitä sanottiin kummeiksi, ja heidän tehtäväänsä kuului vastata heidän haltuunsa uskotusta vangista juhlallisuuksien loppuun asti. Tämä toimi oli aatelisten mielestä hyvin kunniakas.
Vihdoin päästiin lähtemään. Kulkueen edellä kannettiin dominikaanien lippua, johon oli kirjailtu kultakirjaimin: "Justitia et Misericordia" [oikeus ja sääliväisyys]. Sen jäljessä kulkivat munkit ja sitten vasta tuomitut, joita oli kaikkiaan noin kolmesataa. Jokaisella oli kummi rinnallaan ja pitkä sytytetty vahakynttilä kädessään. Pienimmät rikolliset kulkivat edellä, kaikki olivat avopäin ja paljain jaloin. Näiden, joilla oli ainoastaan valkoraitaiset vaatteet, jälkeen tulivat sanbeniittoihin puetut ja sitten ne, joiden samarioissa liekit olivat nurinpäin. Tällainen oli kulkueen ensimmäinen osasto. Sen jäljessä kannettiin suurta ristiä, johon puusta leikattu vapahtajan kuva oli naulattu. Ristiä kannettiin niin, että vapahtajan kasvot katsoivat eteenpäin. Sillä tahdottiin ilmaista, ettei niiden, jotka kulkivat ristin edellä ja joihin vapahtaja katsoi, tarvitse kuolla kuten niiden, joille vapahtaja käänsi selkänsä. Aivan ristin takana kulkivat nuo seitsemän kuolemaan tuomittua naista, ja Amine, ollen suurin rikollinen, sai kulkea viimeisenä. Aminen jäljessä kannettiin pitkiin tankoihin kiinnisidottuja kuvapatsaita, joiden ylle oli puettu samanlaiset vaatteet kuin kuolemaantuomituillakin oli. Jokaisen kuvan takana kannettiin ruumisarkkua, jossa oli enemmän tahi vähemmän mätänemistilassa oleva ruumis. Kuvat esittivät sellaisia, jotka olivat kuolleet vankilassa kidutukseen ja jotka kuoleman jälkeen oli tuomittu poltettaviksi. Vihdoin tulivat inkvisitionin jäsenet, heidän ystävänsä, munkit, papit ja sadoittain mustiin pukuihin pukeutuneita parannuksentekijöitä, jotka kantaessaan vahakynttilöitään eivät näyttäneet kasvojaan.
Kului melkein pari tuntia, ennenkuin kulkue kierrettyään melkein kaikki kaupungin pääkadut saapui tuomiokirkon edustalle. Avojaloin kulkevat vangit voivat tuskin enää kävellä, sillä terävät kivet olivat haavoittaneet heidän jalkansa niin, että tuomiokirkon portaat aivan vereytyivät.
Kirkon pääalttarille oli levitetty musta vaate ja tuhannet kynttilät valaisivat sitä. Sen toiselle puolelle oli pystytetty valtaistuin suurinkvisiittorille ja toiselle Goan varakuninkaalle ja hänen seurueelleen. Kirkon keskellä olevat penkit oli varattu vangeille ja heidän kummeilleen. Muut kulkueen osanottajat hajautuivat sivulaivoihin katselijoiden joukkoon. Kun vangit saapuivat kirkkoon, vietiin heidät paikoilleen, jolloin vähemmän syylliset saivat istuutua lähemmäksi alttaria ja kuolemaan tuomitut heidän taakseen.
Amine horjui paikoilleen vertavuotavin jaloin. Hän ikävöi hetkeä, joka erottaisi hänet kristitystä maailmasta. Hän ei ajatellut kärsimyksiään, vaan muisteli ainoastaan Filipiä ollen iloinen, että Filip oli turvassa näiltä julmilta ihmisiltä, ja toivoen, että hän saa tavata Filipin vielä iankaikkisuudessa.
Pitkäaikainen vankeus ja alituinen jännitys ja tuska olivat heikontaneet häntä paljon, hän oli väsynyt ja tuskien kiduttama eikä hän enää ollut mikään loistava kaunotar, mutta hänen laihtuneissa kasvoissaan oli sittenkin jotakin liikuttavaa ja puoleensavetävää. Koska kaikkien katseet olivat kiintyneet häneen, käveli hän silmät maahan luotuina, ja useat surkuttelivat, että niin nuori ja kaunis nainen saa kärsiä niin julman kuoleman. Istuttuaan paikoillaan muutamia minuutteja pyörtyi hän mielenliikutuksesta ja väsymyksestä.